sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Heinäkuisia



 





Muutamia kukkakuvasia hienäkuulta. Useat näistä on enää muisto vain, lämpöaalto pisti vauhtia kukintaan. Lisäksi tämä kuivuus on kyllä saanut monet perennatkin kärsimään, mutta periaatteesta en kastele kuin niitä vastaistutettuja, siinäkin on ihan tarpeeksi hommaa kun vesi pitää roudata sisältä asti. Onpa pihalla kuitenkin vielä riittävästi väriä ja ihmeteltävää, ja ens kesänä uudestaan.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Ekat uudet asukkaat





No niin! Nyt on hirsipenkki ääriään myöten täynnä uutta multaa, kuusi peräkärryllistä se veti, vaikka jo viiden jälkeen monet luuli että riittäisi. Mutta eipä, parempi liikaa kuin liian vähän. Eilen hain viherpeukkujen paketin postista ja istutettiin kaikki mahdolliset asukit paikoilleen. Jopa siirsin etupihan puolelta muutamia punakärsämöitä ja punakellukoita. Siinä he nyt töröttävät ja odottelevat luvattuja kesäkelejä. Jospa kuitenkin muistaisin kastella tarpeeksi, ettei mene ihan hukkaan koko vaiva. Ja puuttuuhan tuolta vielä vaikka mitä, mutta pikkuhiljaa ajan kanssa hankin lisää kasveja kun tulee sopivia vastaan. Mii laik!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Avoin puutarha: Riitan puutarha









Vielä ajeltiin vähän kaupungin ulkopuolelle katsastamaan viimeinen kohde. Pienen mutkan kautta päästiin perille suureen pihaan, ja eipä vielä tieltä katsoessa arvattu mitä se pitää sisällään. Etupihalla oli komeita suuria istutuksia, vahvoja värejä, kontrasteja, ja hauskoja rautalangasta väänneltyjä koristeita. Samat teemat jatkuivat talon takana, jossa oli myös rinteeseen perustettu kasvimaa, ja alhaalla takapihalla kiemurteli saniaisten reunustama luonnonpuro kera kolmen kävelysillan. Onneksi oli näkemisen arvoinen paikka, sain napattua mukaan monta ideanpoikasta, kyllä kannatti ajella vähän kauemmas. Ens kesänä sitten tirkistelemään uudenlaisia pihoja.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Avoin puutarha: Pihasisustamon puutarha





Tämä oli ennakkotietojen perusteella mun ykköskohde, ja olihan se silleen hieno että ammattitaito näkyi selkeesti, kaikki istutusalueet oli yhtenäisiä ja kunnolla reunustettuja, värit toisiinsa sointuvia, ja metsänraja oli kivasti toteutettu. Mutta jotenkin laimeehko fiilis pihasta kuitenkin jäi, ehkä se oli mun makuun tyyliltään jopa liiankin yhtenäinen, olisin kaivannut jotain kontrastia, repäisevää, jotain joka olis jäänyt mieleen.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Avoin puutarha: Päivärannan siirtolapuutarha










Avoimien puutarhojen kiertäminen aloitettiin Päivärannasta. En muista että oisin ikinä ennen edes käynyt siirtolapuutarha-alueella, että sikäli ihan mielenkiintoinen kokemus. Aikoinaan meidän lapset sanoi noita pikkumökkejä aikuisten leikkimökeiksi, ja pihat oli tietty samassa mittakaavassa. Oishan se varmaan kiva noin pienellä pihalla touhuta, vois pysyä yhdessä teemassa eikä rönsyillä sinne tänne.. Jotenkin tuntuu että semmonen tiivis yhteisöllisyys ei ehkä ois kuitenkaan mun juttu. Kaikki alueen pihat ei osallistuneet avoimiin, ja hyvä niin koska silloin ei päivässä varmaan muuta ois ehtinyt nähdäkään, mutta porteista sai kurkkia sisään. Pikkuideoita sieltä lähti mukaan, inspiraatiota.

Ja kerrohan, jos tiedät kakkoskuvan kellokärhön lajikkeen, ihana väri!!

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Toisten pihoilla





Haa! Kerrankin oli puutarhoja avoinna täällä meilläkinpäin, jopa niin paljon että en kaikkiin ehtinyt tutustua sen annetun viiden tunnin aikana. Jos olisin ollut yksin liikkeellä niin olisin ehkä valinnut hieman erilaisen reitin ja käynyt ainakin katsastamassa ne "oman kylän" pihat, mutta sen sijaan sovittiin kaverin kanssa puutarhatreffit Kuopioon, joten kierrettiin sitten ne kaupunkialueella ja melko lähellä olevat yhteensä kolme kohdetta. Niiden jälkeen hurautettiin vielä ihan ex-temporee Heikkisen kukkatarhalle, jossa kuluikin yllättäen niin paljon aikaa että jäi sitten ne loput avoimet puutarhat näkemättä. Toisten pihoista inspiroituneena innostuin ostamaan muutaman kukkasen uuteen penkkiin (en sentään näin paljoa, osan olen hommannut jo aiemmin paikallisesta pihaputiikista). Värit alkaa olla jo melko selvillä, oikeesti punaisten perennojen vähyydestä johtuen venytin väriympyrää hieman myös tosi tummaan violettiin, ja ihan vahingossa joukkoon eksyi muutama ns. vaaleanpunainenkin. Vielä on hakusessa se väriminttu, jotain tummalehtistä, ja aika monia näistä jo ostetuista saisi olla useampi kappale, taimet oli kukkatarhalla jo aika vähinä. Tästäpä on taas huomenna hyvä lähteä multakuorman ostoon.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Ei enää niin tuoreita







Nämä kuvat nääs. Mutta kun olin menossa ottamaan uusia, en löytänytkään kameraa mistään! Nyt ois parempi saada kameravaras kiinni ja vähän äkkiä, sillä sunnuntaina olen menossa muutamaankin avoimeen puutarhaan saamaan vinkkejä ja inspiraatiota sekä tietty ottamaan kuvia.