torstai 29. tammikuuta 2009

Multasormia syyhyttää

Puutarhassa puoli metriä lunta. Eipä lumen allakaan vielä kummoisia ole. Syksyllä istutin muutamia sipuleita. Narsisseja ja skilloja, muutaman krookuksen. Toivottavasti myyrät on muutaman jättäneet syömättä. Saadaan keväällä kukkaloistoa.

Kovasti jo tekisi mieli päästä kurkistamaan mitä muita aarteita uudelta pihalta löytyy. Pari villiintynyttä kukkapenkkiä löysin nokkosia ja vattuja loppukesällä raivatessani. Ainakin pioneita, toivottavasti en kaikkia pistänyt raivalla matalaksi. Tai olisi ainakin juuret jääneet tallelle.

Suoraan etuoven edessä kasvoi tiheää ryteikköä. Ruusuja, syreenejä, vaahteranpoikasia. Nokkosta ja vattua. Maanrajassa vähän mansikkaa. Raivalle töitä. Siistimisen jälkeen huomasin että sehän on syreenimaja. Puutarhapenkki pääsi majaan odottelemaan istuskelijoita. Pohjaksi meinasin "liuskekiviä", niitä joita on sisäänkäynnin edessä. Jos niitä löytyy tarpeeksi.


Kiviähän tuolta pellosta pulpahtelee, Savossa kun ollaan. Isoista pyöreistä kivistä voisi tehdä muurin tai jonkunlaisen aidan rajaamaan alueita. Se kivien vierusta on vaan niin hankala rakentaa, kun ei viitsi viedä nurmikkoa ihan kiviin kiinni.

Lapset tykkää kun on iso nurmikenttä. Pyysivät että sitä ei istuttettaisi täyteen kaikea muuta. Ehkä tuohon navetan eteen voi tuon kentän jättääkin. Riittää lääniä puutarhurin mellastaa muutenkin.

1 kommentti:

Ella kirjoitti...

Vihreää. O_O