torstai 15. lokakuuta 2009

Roskapuu


Entisessä elämässä jollain kadunvarren naapurilla kasvoi hopeapajuja oikein rivi. Kauniita olivat, ja sitten varmaan liian isoja, koska eräänä päivänä niihin oli iskenyt moottorisaha. Ei toki niitä kaadettu, vähän vaan typistettiin. Niistä kasvoi hassuja luutapuita, jotka - ihme kyllä - taas kasvoivat liian isoiksi. Ja lopulta ne sitten jouduttiin kaatamaan.


Sen läheisempää tuttavuutta en ollut ennen tehnyt hopeapajun kanssa. Nyt sellainen kasvaa talon nurkalla, melkein heti ulko-oven edessä. Eikä olekaan mikään pikkutaimi.. Tykkään siitä kyllä, se on kaunis vaikka vähän toispuoleinen, mutta..

Isossa puussa on paaaaljon lehtiä. Nyt niillä on jo kuorrutettu maanpinta lähes kauttaaltaan, ja edelleenkin niitä on puussa, ihan yhtä paljon kuin kesälläkin (ainakin siltä näyttää). Sitten kun ne joskus on kaikki pudonneet, on jo liian myöhäistä haravoida ja ne jää talveksi maahan. Keväällä maanpinnan peittääkin inha ruskea hopeapajunlehtikerros, oikein kunnon matto.

Hopeapajun oksat on varmaan aika heikkoa tekoa. Joka myrskyllä (niitä on ollut viimeisen vuoden aikana melko usein) ja tuulella yleensäkin latvoja on pitkin pihamaata. Eikä taaskaan ihan vähän. Risutyömateriaalia, paitsi taitavat olla enimmäkseen kuivia oksankärkiä.


Kysymys kuuluu: Mitä mä teen? Tiedän että haluan puun nurin, vaikka toisaalta haluaisin sen myös säilyttää, iso ja komea puuhan se on, ikääkin varmaan paljon, on nähnyt monenmoista.. Tämä on tällainen järki vastaan tunteet -ongelma.. Syödä kakku ja säästää se.. Ensin ajattelin että jos voisi jättää edes osan puusta, poistaisi vaikka nuo kolme eteläänpäin kasvavaa oksaa, jotta puusta tulisi vähän tasapainoisempi. Se vaan ei taida onnistua, sillä ne on reilusti reidenpaksuisia jokainen, ja pitkiä kuin mitkä.

Seuraava (ja paras) suunnitelma oli vetää latva poikki muutaman metrin korkeudelta, oksat tapeille (että puuhun voi vielä kiivetä!), ja antaa raukan kuolla pikkuhiljaa. Sitä pitkin voisi laittaa köynnöksiä kasvamaan ja lapset voisivat rakentaa latvaan majan. Mutta niin ei taida käydä kun on paju kysymyksessä, eli tulisi se hassu luutapuu.. Ja vaikka sen kaataisi kokonaan, taitaa uusia versoja kasvaa silti..

Miten paju oikeastaan tapetaan?

Ei kommentteja: