torstai 16. kesäkuuta 2011

Vaikka mitä

Mun on pitänyt näyttää vaikka mitä ihanaa, mutta kun en ole oikein ehtinyt istuskella tässä koneella.. On ollut reissua ja tekemistä ja Pihaneuvojien kesätapaaminenkin, siellä sain tutustua moniin upeisiin samanhenkisiin pihahulluihin..

Piti näyttää miten kauniita tummakurjenpolvet onkaan. Kurjenpolvia on muitakin mulla, sekä tarkoituksella istutettuja että luonnosta karanneita. Entiseltä pihalta siirretyt nimettömät kurjenpolvet kukkii jo. Kyläkurjenpolvi Dark Reiter kasvattelee punaisia lehtiä, mutta ei ehkä aio kukkia tänä kesänä. Sitten on viime kesänä ostettu muistaakseni espanjankurjenpolvi, se kukkii sitten myöhemmin kesällä. Tällä hetkellä tämä on ehkä kaunein: pienet, herkät, tummat kukat.


On pitänyt kertoa miten jännityksellä olen odottanut isotähtihyasinttien kukintaa. Ensin tuli kukkavarret, niihin nuput, vähitellen väriä ja sitten aukesi ensimmäiset kukat. Oih näitäkin! Nyt ne näyttää jo vähän ohimenneiltä, on enää nuo latvimmaiset kukat auki ja muut jo kuihtuneet. Vois olla kivoja törökkejä vaikkapa Angeliquejen seuraksi, juurelle vielä lemmikkiä ja koko komeus vaikkapa omenapuun alle..


Unikoitakin piti näyttää. Tänä kesänä kukkii itsekasvatetut espanjanunikot ensimmäistä kertaa. Kukat on ohi tosi nopeesti, onneksi on vielä nuppuja tulossa. Samoin kuin muissakin unikoissa: on siperianunikkoa, sitä pientä sitruunankeltaista, kerrottua idänunikkoa ja pitäisi olla muitakin idänunikoita, niissäkin on nyt ensimmäistä kertaa nuppuja. Kohta yllätyspaketit aukeaa..


Oi ihana kesä!

3 kommenttia:

Erja kirjoitti...

Tosi kaunis tuo tumma kurjenpolvi, en ole ennen tuon väristä nähnytkään!

Tiina kirjoitti...

Kauniita ovat!Otin eilen illalla melkein samanlaisen kuvan omista tummakurjenpolvistani ja ihailin pitkän aikaa niiden ihania kukkia,joo,kontallani kökötin,kyllä vain:)Kurjenpolvet yleensäkin on mun suuria suosikkeja,niitä on niin paljon erilaisia,ihania.

Irene kirjoitti...

Tuota tummakurjenpolvea olen itsekkin ihaillut ja kuvannut tänä vuonna moneen otteeseen. Siinä on hauskan väriset lehdetkin.
Isotähtihyasintin kanssa en ole vielä ehtinyt tehdä lähempää tuttavuutta. Hauskan näköinen sekin.
Ja unikot tietysti ihan upeita.