sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hurja urakka ja pilaripelaroni

Kolmisen tuntia pyörittelin ruokapöydällä kalentereita, piirustuksia, listoja ja sen seitsemääkymmentä rapisevaa siemenpussia (eikä kaikki ole vielä edes tulleet).. Nyt on tiedossa keitä meillä kasvaa tulevana kesänä ja missä ja kenen kanssa. Sekä milloin kukin kylvetään ja minne.. Huhhuh! No melkein kaikki on selvillä. Pitää vielä keksiä paikka retiisille, salaattisikurille ja jollekin kolmannelle jota en enää edes muista. Sen lisäksi pitää kaivaa kasvimaalle kolme uutta kasvupenkkiä että kaikki saadaan mahtumaan, ja hommata kasvihuoneen kattoon pari uutta pleksiä myrskyissähukkaantuneiden tilalle.

Maurinmalvaa laitan taas, tällä kertaa suoraan kasvimaalle, sain luomusiemeniä!


* * * * *

Pihakutsuilta saa nyt ihania pilaripelargonin taimia! Lajike on Antik Pink, ja kuvaa voi käydä kurkistamassa vaikkapa täältä.

Pilaripelargoni on uutuus, joka kasvattaa yhden vahvan varren. Täysikasvuisena on n. 1 m korkea. Se on nopeakasvuinen ja kannattaa istuttaa suureen n. 10 litran kokoiseen ruukkuun. Se on näyttävä yksittäisistutuksissa, mutta sopii myös ryhmiin. Runsaat, rönsyävät kesäkukat sopivat sen seuraksi. Sopii niin vaikka perennapenkin täydentäjäksi ja ruukkuistutuksiin niin pihalle, parvekkeelle kuin patiollekin. Myydään 1 kappaleen erissä. Ruukun halkaisija 11,5 cm. Hinta 9,25 €/kpl plus postikulut. Toimitukset viikoilla 14-15.

Tsekkaa myös muut Pihakutsujen pelargonit ja verenpisarat. Emma från Bengtsbo on myyty loppuun, muita pitäisi vielä riittää nopeimmille tilaajille.

Ei kommentteja: