maanantai 30. kesäkuuta 2014

Avoin puutarha: Vihervaara


Tänä vuonna päätin lähteä pällistelemään toisten avoimia pihoja, vaikka niitä ei ihan kotinurkilta löytynytkään. Yksi vaihtoehto olisi ollut ajella Oulun suuntaan, mutta valitsin kuitenkin plan B:n, ja ajelin aamusta ensin Varkauteen. Aluksi pääsin tutustumaan juuri varkaustelaistuneen puutarhaystäväni uuteen pihaan ja sen suuriin suunnitelmiin, ja sitten lähdettiin yhdessä kurkkaamaan Vihervaaraan.


Siellä meitä odottikin ihana pikku keidas. Vaikka täytyy sanoa, että tuntui tosi oudolta noin vain kävellä vieraaseen pihaan ja alkaa koluta nurkkia. Ruuhkaa ei ollut, koska oltiin liikenteessä heti puolenpäivän aikaan. Paljon oli ideoita mitkä voisin heti napata omaankin puutarhaan. Kaikkein parasta oli nähdä, ettei pihan tarvitse olla ihan tiptop (ihanku meillä joskus olis tai tulis olemaankaan..), ja silti sen voi avata muiden puutarhaihmisten nähtäväksi. Alentaa kyllä huomattavasti omaa kynnystä joskus osallistua tapahtumaan.


Tunnelma pihalla oli juuri sitä mitä tällaisilla vanhoilla kaupunkipihoilla kuuluukin. Vanhat puut, pensasaidat, kekseliäät kierrätysideat, hieman huvikumpumaisuutta, romuromantiikka. Mitenhän sitä saisi loihdittua omallekin pihalle samanlaista tunnelmaa.. Täytyykin laittaa suunnittelumyssy taas päähän ja alkaa miettiä uusia kuvioita.


Ainakin yritän sovittaa johonkin suunnitelman nurkkaan tuollaisen kivipolun. Tynnyrihevonenkin voisi olla kiva (ainakin olisi paikka sille satulalle joka nyt pyörii pitkin tuvan lattiaa). Ja vanhat kottikärryt voisikin muutta vaikka yrttitarhaksi, skeittilautakin meiltä ehkä jostain löytyy vaan ei puunoksaa johon sen voisi ripustaa.


Pihalla nähtiin myös kanoja vapaana juoksentelemassa, kuultiin koirankin olevan kotona, ja sokerina pohjalla siellä oli pikkuruisia pupunpoikasia

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Ei vielä tänä vuonna


Piha ei "ihan" vielä ole niin esittelykunnossa, jotta voisin avata portit muille puutarhaharrastajille.


Vaikka kyllä täältä löytyy sitä sun tätä ja vaikka minkälaista kukkaa ja puskaa. Mun tänä keväänä aloittama kukinnan mittaan etenevä kasvilista on menossa jo kahdeksankymmenen lajin paremmalla puolella..


Muttaku useimpia lajeja on tasan yksi yksilö, eikä noita kukkasia ole edes mitenkään järkevästi ryhmitelty, onpahan vaan istutettu sinne missä tilaa on sattunut olemaan.


Reunukset on ihan tekemättä (ja tältä kesältä vielä siistimättäkin), ja moni kohta kaipaa vielä ns. hardscapingia. Laatoituksia, muureja, polkuja, rakenteita..


Ja paljon muutakin on vielä tekeillä.. Mutta ehkäpä sitten joskus saan pihan avattua yleisölle, täälläpäin kun näyttää olevan tosi vähän osallistujia teemapäivään (50 kilometrin säteellä tasan nolla).

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Nyyhkis



Ehdin jo iloita viiniköynnösten hienosta selviämisestä vaikeasta talvesta, sekä siitä että melkein joka köynnöksessä oli nuppuja, osassa runsaastikin. Sitten kävi yks kylmä hetki, ihmettelen kyllä milloin, ehkä se oli tiistaina kun mielestäni meillä ei yöpakkasia ole ollut, ja yhtäkkiä melkein kaikki viiniköynnökset on ihan lurpallaan.. Eihän ne toki juuria myöten ole paleltuneet, ja on siellä seassa muutamia hyviä versojakin, mutta melko suurelta osin ne on ihan ruskeita ja velttoja. Voi nyyh, nyt joudutaan odottelemaan satoa ensi kesään asti..


perjantai 13. kesäkuuta 2014

Epä- & ajankohtaista





Ensin epäajankohtaisuudet: ihan vain muutama alkukesäinen sipulikukkakuva, kun on jäänyt nayttämättä, sekä nuo hauskat päivänliljan kidat. Harmi vain että itse p-lilja on se tylsä, tavallinen keltainen ja vieläpä ihan väärässä väriseurassa, mutta nuo nuput on kyllä joka vuosi yhtä hauskat.

Kevään uutispommi: tähkälaventeli talvehti ilman mitään suojauksia, vaikka lunta ei ollut juuri yhtään! Molemmat ostetut taimet sekä kaksi niistä otettua pistokasta ovat kaikki hengissä ja voivat hyvin. Istutin ne tarkoituksella hyvin hiekkaiseen paikkaan rinteeseen, liekö se auttanut talvehtimisessa, mutta jokatapauksessa: happyhappyhappy!





Pihlajassa on nätit helminuput ja paha tuoksu, punakellukka punastelee upeasti, ja saatetaan saada suklaakirsikoita.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ruukin katveessa






Viime torstaina eksyttiin ihan vahingossa Juankosken keskustassa olevaan pikku puistoon. Tai oikeestaan mentiin sinne ihan tarkoituksella, koska sinne oli piilotettu geokätkö, ja oltiin kätköilykierroksella sielläpäin. Tai oikeestihan me oltiin sukulaispojan levynjulkkarikeikalla Kaavi Bluesissa, ja samalla käytiin hakemassa pari kätköä :o) On kyllä tosi kivoja tämmöset hengähdyspaikat pikkukuntienkin keskustassa. Viime kesänä löysin vastaavan Tyrnävältä, ja nyt tämä. Monipuolisten istutusten lisäksi pisteet saa todella hienosti toteutettu kivipenkki. Jospa sitä sais joskus aikaiseksi käytyä siellä Ikikiven louhoksella ostoksilla..

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ludwig/Ludvig




Kumpi lie oikea versio, molempia näkyy käytettävän. Meidän Andenken an Ludvig Späth kukkii ihan hurjana, tuoksuu ihanasti ja erottuu penkistä kyllä kauas! Kukat on niin valtavan isoja, ettei ihan tosikaan, vaikka itse pensaskaan ei ole vielä ehkä kuin korkeintaan metrin kokoinen. Pikkusen eri maata näköjään nämä jalommat syreenit kuin nuo ihan perus pihaversiot.. Ja uusi yllätys odottaa toisessa syreenipuskassa: myös toinen Charles Jolyista kukkii ihan just!