"Ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet.." ..sitten otettiin avuksi konevoimat. Ensin yritin kaivaa uutta istutusaluetta perinteisesti talikolla - pyh siitä mitään tullut: maa on märkää ja täynnä nurmenjuuria. Sitten otin avuksi pikkuvantin, ns. pienoiskaivurin, eikä siitäkään tullut mitään kun en vaihtanut siihen sitä minikauhaa jolla on tarkotus kaivaa, ja silläkin kaivaminen olisi vienyt viikon. Mies sitten ehdotti että kaivetaan traktorilla, vaikkei se mikään kaivuri olekaan. Ja sitten kaivettiin. Nättiä siirtonurmikkoa sillä irtosi, ja sille ois ollu käyttöäkin tien toisella puolella ompputarhassa, mutta ei ihan yhtä nättinä palana lähteny kauhasta pois.. harmi! Mutta niinpä vaan pihan reunaan tuli pari metriä leveä ja toistakymmentä metriä pitkä monttu! Onkin ollut vaikea keksiä minkämuotoisen alueen kaivan, eipähän tarvi miettiä enää. Tuollanen säntillinen suorakaide tuntuukin yhtäkkiä oikein hyvältä - outoa..
Nyt vaan möyhimään pohjia (on jo hyvällä mallilla!), lisäämään kompostia ja hepankakkaa, kehittelemään reunoja ja sitten se kaikkein mukavin homma: suunnittelemaan, hankkimaan taimia ja istuttamaan. Ja sitten vain odottelemaan ensi kevättä ja kesää että pääsee nauttimaan kättensä töistä. Huippua!













