torstai 3. kesäkuuta 2010

Takapihalla tapahtuu

Kyllä on maisemat muuttuneet kovasti alkukesän aikana. Tässä kasvimaa on vielä pieni, käsinkäännetty multakasa kasvihuoneen edessä. Luumupuussa verkko paikallaan eikä vielä lehtiä.


Konevoima kävi paikalla, nyt on pelto sekä kasvihuoneen edestä että takaa kynnetty. Puissa on lehdet ja voikukkaset viherryttää tienoon. Etualalta on viskelty juolavehnän juuriturppaita syrjään ja istutettu pari riviä perunaa.


Vihdoin on muorilla ollut aikaa nikkaroida laatikko kasvimaalle. Punasipulia, valkosipulia, porkkanaa ja punajuurta on jo kasvamassa. Edessä olevaan multakasaan tulee kesäkurpitsat ja herneet. Taakse on tulossa toinen samanlainen laatikko, toivottavasti jo tämän kesän kylvöksille. Salaatteja ainakin vielä ehtisi laittaa. Voikukat kukkii iloisesti, kerran olen niittänyt ne viikatteella, sitten otin ruohonleikkurin talviteloilta. Kasvihuoneen taakse on tekeillä omenatarha.


Kasvihuone on tähän mennessä kasvanut vain juolavehnää, mutta nytpä tuli siitä loppu. Hiissasin mökin syrjään, laitoin alle allasmuovin ja mökki takaisin paikalleen. Pari reikää tuli terävistä sokkelilistan reunoista, niihin vähän ilmastointiteippiä, ja loputkin alustat sisään. Kohta pääsee tomaatitkin muuttamaan kasvihuoneeseen pysyvästi.


Ei kommentteja: