En yleensä harrasta shoppailua. Mitkään rätti- tai kenkä- tai laukkukaupat ei houkuttele, enkä jaksa pyöriä tuntikaupalla sovittelemassa vaatteita enkä muutakaan. Mutta sen sijaan jos joku ehdottaa käyntiä puutarhalla tai vaikka vaan rautakaupassa jossa on viherosasto niin johan alkaa kiinnostamaan. Pitää päästä tonkimaan löytyykö mitään uutta tai hyviksi havaittuja lajeja/lajikkeita halvalla. Joskus (siis melkein aina) sorrun heräteostoksiin.. Onni on omistaa (lähes) yhtä hullu puutarhaystävä ♥


Viime viikolla tehtiin kesän ensimmäinen kukkashoppailureissu. Kävästiin Heikkisen Kukkatarhalla (kuvat yllä sieltä). Oli melko vähänä jo valikoima, mutta jotain pientä mukavaa tarttui kuitenkin mukaan.. Pitihän sitä vähän muuallakin pyöriä, kuten Ikealla, ja pitkän päivän päätteeksi kurvattiin kotiin Agrimarketin kautta. Sieltäkin tarttui mukaan jotain pientä. Mietin kyllä kaksi kertaa että onko loppumatka mukava ajaa omenapuu sylissä, mutta yllättävän hyvin sellainenkin mahtui ihan tavalliseen farkkumalliseen kiesiin..
Lepaaltakin tuli muutama taimi raahattua kotiin asti, sekä toisesta Agrista tein aiemmin euron laarista myös pari löytöä, joten kasvikokoelma on kasvanut taas ihan rutkasti. Seuraavaksi taidankin alkaa naputtelemaan kukkasipulitilauksia lähtemään.. Sekä tekemään istutuskuntoon sitä uutta penkkiä, pitäähän nämä johonkin istuttaakin - ääk..! No oikeesti lähes kaikki on jo maassa, siellä talon takana "valeistutuksessa".
Tässä uudet (tuttuun tapaan oltiin taas liikenteessä yhden taimen taktiikalla):
* omenapuu 'Pekka'
* pensashanhikki 'Red Ace'
* kaunokainen
* kesäiiso
* särmämaksaruoho
* punakellukka
* isopäivänkakkara 'Polaris'
* kerrottu päivänkakkara
* nukkapähkämö
* punakärsämö 'Cerise Queen'
* lännenluppio
* punahattu 'White Swan'
* karvasilkkiyrtti 'Gay Butterflies'
* keltapäivänlilja
* tarhapäivänlilja 'Pink Damask'
* tarhapäivänlilja 'Frans Hals'
* tarhapäivänlilja 'Little Gypsy Ruby'
* maksaruoho 'Bertram Andersson'
* harmaa-ajuruoho
* amerikanvuokko
* ritarinkannus 'Astolat'
* valkoinen virginiantädyke
* valkoalpi