perjantai 13. elokuuta 2021

Rumaa ja kaunista






Heinäkuussa maalla oli vielä kovin kukkeaa, kävin ehkä kerran tai pari kiertelemässä puutarhassa. Haluaisin viettää siellä enemmän aikaa, mutta huomaa että vakituisen asumisen ollessa muualla ei niin vaan tulekaan lähdettyä kitkentähommiin tai muutenkaan pihailemaan vaikka siitä paljon pidänkin. Toivottavasti tilanne on joskus vielä erilainen, nytkin kaikki vanhat kukkapenkit oikein huutaa tekemään jotain ennenkuin nurmiheinät ja voikukat valtaa kaikki kukkaset. Joskus sitten kaivan ne kokonaan ylös ja puhdistan ja reunustan kunnolla. Hirsipenkistä sen sijaan olen yrittänyt pitää hyvää huolta tänäkin kesänä. Sieltä täytyy saada kaiken tilan valtaava tarhatyräkki pois, ja sitä aina käyn kurittamassa kun paikalla olen. Elokuun alettua värit alkaa vähitellen hiipua, kukat vaihtuu hedelmiin. Syksyn kukkakuvastot on selailtu läpi moneen kertaan, ehkä niistä jotain tähän aikaan kukkivaa punaista löytyy ja päätyy hirsipenkkiin asti. Ja omalle pihalle jotain ihan pientä.