torstai 13. kesäkuuta 2013

Tänään


Yökyöpeli tässä hei! Aloin tässä vielä kuitenkin katteleen tänään otettuja kuvia isolta ruudulta, joten samahan se on muutama kuva tännekin laittaa. Nimittäin oltiin Särkällä, siellä puutarhabloggaajien tapaamisessa! Kiitos supermukavasta seurasta paikallaolleille! Ja harmitus kun kaikki joiden piti tulla ei päässeetkään, mutta täytyy yrittää toiste uudestaan, eiköstä niin.

Näyteistutuksissa oli monia outoja lajeja, tätä violettia ihmeteltiin porukalla, eikä vissiin oikein kenellekään selvinnyt mikä se loppujen lopuksi on. Olisiko sittenkin joku munkki vaikka melko korkea olikin? Yhden munkin ostin itsellekin, sen kukka näyttää vähän tämäntapaiselta, lyhyemmältä tosin, mutta se olikin pyörötähkämunkki. (Ostin yhden pullankin, mutta sen söin jo :o)



Narsissivuokot oli näytemaalla komeita. Myymälässä purkissa oli kasvia niin pieni nytynen että ensin piti arpoa onko se kuuden euron neljänkymmenen sentin arvoinen ostos. No mukaan se lähti kuitenkin, että parempi olisi olla.

Raidalliset kielot pääsi myös kasvitoivevihkon pitkälle listalle. Ois eri hauskan näkösiä tälläset viirulehdet tuolla metsänpohjalla. (Toinen tänään listalle päässyt kasvi oli valkokukkainen rentukka, ne oli tältä erää jo loppu, mutta jään kyllä kyttäämään millon niitä taas olisi. Näyttäis tosi hienolta tuolla meidän lammen rannalla!)



Näytemaan vuoristo-osuudelta löysin paljon vinkkejä sinne tulevan kiviaidan koloihin. Ihan kauneinta taisi olla ihan tavallinen patjarikko kunnon massaistutuksena, ja siihen kylkeen ihan vähän jotain muuta. Oi jos tänä kesänä ois oikeesti aikaa alkaa kasaamaan sitä moneen kertaan aloitettua ja yhtä moneen kertaan purettua kiviaitaa..

Ja sitten nähtiin aivan uskomattoman kirkkaansininen ehkä pähkämö. Näitä kun sais tavallisten sekaan ilman että jompikumpi jyräis toisen. Ai nami.


Ai niin, pitäähän ne ostoksetkin kirjata ylös..:

Ajuga reptans 'Rosea'
Allium sikkimense
Anemone hupehensis 'September Charm'
Anemone narcissifolia
Anemone sylvestris 'Elise Fellman'
Astrantia major
Claytonia sibirica
Clematis viticella 'Purpurea Plena Elegans'
Cornus suecica
Geranium 'Summer Skies'
Geum Cultorum-ryhmä 'Flames of Passion'
Geum triflorum
Iris variegata?
Paeonia lactiflora 'Moon of Nippon'
Phyteuma orbiculare
Pulsatilla vulgaris 'Papageno'
Ranunculus aconitifolius 'Flore Pleno'
Thalictrum rochebrunianum

Onpa niitä paljon, mutta puolustukseksi täytyy sanoa että moni näistä oli must-have -listalla ihan huutomerkin kanssa. Monta pakkosaadaa jäi löytymättäkin, lohdutukseksi tein sitten heräteostoksia :o)

10 kommenttia:

Johanna Rintanen kirjoitti...

Tuo on niin yyber ihanaa - tuo teidän pohjoisemman bloggareiden yhteistapaaminen Särkällä. Hitusen kadehdin lueskellassani juttuja eri blogeista =) Ihana reissu ja ihanat löydöt =)

pioni kirjoitti...

Kiitos vielä mukavasta seurasta!

Terhi kirjoitti...

Huikean hienoja kieloille!

Between kirjoitti...

Varmasti tuntuu mukavalta löytää etsimiään kasveja. Toivotaan, että kaikki kotiutuvat puutarhaasi.

Tiina kirjoitti...

Kyllä niin harmitti,kun en päässytkään.Mutta varmaan otetaan uusiksi :) Särkän näyteistutukset on tosi hienoja.Viime kesänä ostin tuon Elise Fellman-palloarovuokon ja se kukkii nyt eka kertaa,teki viisi hienoa palleroista kukkaa. Myös raitakieloa ostin ja se on levinnyt jo lupaavasti,vaikka en raskinut ostaa kuin yhden taimen - niinkuin yleensäkin.
Mukavaa kesäkuun jatkoa!

pivi kirjoitti...

Tuo tumma on tummatähkämunkki, Phyteuma nigrum, oon kasvattanut siemenestä ja lopetti juuri kukintansa. Mukavat kasvit sait mukaasi !

Maarit kirjoitti...

Upeita kasveja olet ostanut! Ihana kielo!

Karolina kirjoitti...

Aah, mitä ihania ostoksia!
JA voi, olisipa ollut mukana!
Särkän näytepuutarha on todella hyvin hoidettu ja näkemisen arvoinen. Nyt kun on tultu käytyä muissakin niin on useamman kerran pettynyt kun odotuksen on niin korkealla kun on täällä pohjosessa tottunut liian hyvälle=)

Pidetäänhän uudet tapaamiset... ensi kerralla innolla mukana. Nyt oltiin reissussa ja olitte kyllä mielessä ...

Pelaguu kirjoitti...

No sieltäpä löytyikin melko kasa kukkaa ja kasvavaa.. Jouduin kuitenki lähtemään jo sitten 3 tunnin jälkeen. Kyllä mulla siinä jossain vaiheessa tuli mieleenkin että noinkohan vain täällä se kolme tuntia riittää. :D Vaikka aluksi portilla tuntui ettei ole kovin iso paikka, mutta positiivisesti sain yllättyä. Perennahyllyjäkin oli mukavasti! Vasta joskus 10 aikoihin illalla oltiin kotona, tuli pyörähettyä vanhassa Raahessakin. :) Toivottavasti joku järjestäisi vielä tapaamisia, paremmalla onnella. ;)

Laura kirjoitti...

Kiitokset vielä, oli mukava tavata!=) Sulla tuliki komee kuorma kottareihin, eikä siinä huomannukaan mitä kaikkea toinen löys. Kiva lukea tuosta listasta.=) Mulla se onni, että se onkin tuossa noin lähellä tuo taimisto.=) eli uudelleen sinnepäin..