torstai 8. toukokuuta 2014

Jumittaa




Ei etene tämä kevät nyt melkein ollenkaan. Edelleen on narsissit nupulla (paitsi etupihalla yksi keltainen auennut, jee), samoin valkovuokot vasta ujosti kurkistelee että joko sitä uskaltais aueta ihan kokonaan. Posliinihyasintteja löytyy sieltä ja täältä, vaan ne on jotenkin kummallisen harvoja eikä ollenkaan sellasia pehkoja kuin niiden kuuluisi olla. Ovat jopa tehneet siementaimia (tai sitten olen ripotellut skillansiemeniä joka paikkaan ja ne onkin niitä), että posliinihyasinttilätäköitä - ellei ihan meriä - on toivon mukaan odotettavissa tulevina vuosina.

Koleista keleistä huolimatta löysin pari uuttakin kukkijaa: mummilta saatu esikko sekä ensimmäiset vaahterankukat lämpimällä aitanseinustalla. Seuraavaksi odottelen kirjopikarililjojen kukintaa, sieltä ne jo pungertaa itsejään pystyasentoon.





Vinksahtanut viinitarhuri sai tänään postia, Viherpeukuilta tuli Spulga. Se on jo ihan vihreä ja aivan toista maata kuin nuo viinitarhan kuolleennäköiset karahkat, joten pidämme häntä vielä hetken sisätiloissa. Viinitarhassa Spulgalle on oma paikka (ja varmaan useampikin mistä valita), kunhan vaan sopivat istutusajat koittaa niin hän siirtyy sinne oleilemaan. Ja tuli siinä paketissa vähän muutakin, ja vielä odottelen lisääkin paketteja saapuvaksi..

3 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Nyt kysytäänkin hermoja, kun kevään koleat säät hidastavat kasvien kasvuunlähtöä ja kylvötöitä.

Between kirjoitti...

Koleaa on ollut, mutta nyt tuntuisi sää lämpenevän.

Maarit kirjoitti...

Kyllä jumittaa:) Minulla on vasta muutama krookus kukassa:)