maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kevätsiivous kirjakaapissa





Löytyi muutama ylimääräinen kirja. Ovat melko vanhoja, jostain 90-luvulta ainakin suurin osa, hyvin luettuja eli melko siistejä. Jos joku heistä kiinnostaa, niin viestiä sähköpostiin ->, hintaa pyydän postikulujen verran plus jotain pientä vaivanpalkkaa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kumman kaa?


Hauskaa haastetta pukkaa taas, kiitos between! On se hyvä että edes jotain aihetta on kirjotella näin keskitalvellakin :o) Kummasti ei yhtään vielä kevätä. Ei yhtään mitään kylvöjä ole käynyt edes vielä mielessä. Jotenki harmistuttaa tuo katoton kasvihuone, ei huvita tomaattejakaan kasvatella.. No kattellaan, jospa se vielä tästä iloksi muuttuu..


Savimaa vai hiekkamaa?
- Pakko vastata savimaa, sillä sellainen meillä ennen oli, ja pienen maanparannuksen jälkeen kaikki kasvoi tosi hyvin eikä tarvinneet mitään kasteluita ikinä. Ihan puhtaasta hiekkamaasta ei ole omakohtaista kokemusta.

Varjoisa vai paahteinen piha?
- Otan sen varjoisan, kiitos. En ole mikään auringonpalvoja, ja muutenkin katveessa on mukavampi puuhastella kuin porotuksessa.

Lapio vai sakset?
- Lapio, saksilla on loppujenlopuksi aika vähän hommaa pihalla. Sellaset oksasakset on tietty asia erikseen..

Taimikasvatus vai valmiit taimet?
- Kukkien taimet valmiina, paitsi silloin kun höyrypäisyys keväällä iskee ja pitää joka ikkunanedusta täyttää purkkiarmeijalla. Halvemmaksihan toki tulisi kasvattaa kaikki itse, mutta ei aina jaksa. Hyötykasvit hankin valmiina taimina vain jos tiedän miten ne on kasvatettu ja millä aineilla käsitelty.

Puut vai pensaat?
- Saako ottaa molemmat? Ei näistä voi valita. Puita pitää ehdottomasti olla, mutta kun ei voi olla ilman pensaitakaan..


Yksivuotiset kukat vai perennat?
- Perennat, ne kun kerran hankkii niin sitten saavat olla, ja ensi kesänä voi hankkia aina lisää uusia uuteen paikkaan.. Yksivuotisia en ole viime vuosina harrastanut juuri ollenkaan.

Uutuudet vai perinnekasvit?
- Tekis melkein mieli sanoa että uutuudet. Perinnekasveistakin tykkään juu, mutta kyllä mun haavelistalta löytyy paljon enemmän kaikkee uutta jännää kuin niitä perinteisiä.

Riippumatto vai kitkeminen?
- Ihannetilanne ois se että aluksi kitketään niin paljon että loppuajan voi kölliä riippumatossa. Oikeesti meillä on kyllä parikin riippumattoa, mutta ei yhtään paikkaa mihin ne voisi ripustaa.. Ja tykkään kyllä pienimuotoisesta kitkemisestä, se on ihan terapiaa. (Paitsi juolavehnät, voikukat ym riesat.)

Alan Titchmarsh vai Pentti Alanko?
- Pentillä on monia viksuja ohjeita luonnonmukaiseen pihapiiriin. Alania kattelen telkusta aina kun mahdollista, onhan se vähän erilaista sellanen brittiläinen puutarhakulttuuri, mutta ihan käyttökelpoisia vinkkejä sieltäkin löytyy.

Kirjat vai blogit?
- Melkeinpä voisin vastata blogit, ainakin puutarhapuolella. Kirjat on jotenkin niin samanlaisia, toki poikkeuksiakin on, mutta blogeista voi helposti poimia just ne parhaat jutut ja vinkit. Toki kirjoja on helpompi lukea..

Haluaisitko ilmaiseksi Hollantiin vai Englantiin?
- Savolainen vastaus: Haluaisin! Kummassakaan en ole käynyt, joten ilmaiseksi lähtisin ihan kumpaan vain, varsinkin jos saisin yhtä höyrähtäneen matkaseuralaisen :o)

torstai 14. helmikuuta 2013

Kiitosta ja kevään odottelua



Olen saanut sydämellisen tunnustuksen nyt jo kolmesta suunnasta: Pohjoisilta Pirkoilta, Salaisesta Puutarhasta sekä betweeniltä. Iso kiitos kaikille teille! Ja hyvää ystävänpäivää ihan jokaiselle blogiystävälle!

Kuuluikohan tähän tunnustukseen jotain kommervenkkejä.? Ainakin se ihan varmasti kuuluu laittaa eteenpäin, tässäpä muutama uusimmista puutarhablogituttavuuksistani (joilla monilla tämä näyttääkin jo olevan, mutta eipä se mitään, ajatushan se onkin tärkein..):

Puutarharintamalla on hyyyvin hiljaista. Eka siemensatsi tuli, enempää en vielä ole edes tilannut. (Täytyykin heti käydä kurkistamassa onko Hyötykasviyhdistyksen nettikauppa jo päivitetty ajan tasalle..) Jospa se innostus jostain löytyisi, kunhan aurinko alkaa paistella ja linnut laulella kevätlurituksiaan. Sitä odotellessa..

lauantai 2. helmikuuta 2013

Ulkohuoneita


Saiskos olla viihtyisä lukunurkkaus pihan perällä? (Ai ku haluan tuollasen ulkovalon!) Tai kenties kotoisan kutsuva soppi löhöilysohvineen? Kyllä kelpais tuonne käpertyä ihailemaan kättensä töitä.



Kylppärinkin vois ulos pystyttää, suihkussa huuhtasta mullat pois varpaista aina päivän päätteeksi. Ah ja voih! Ja hyttysiä ei tietenkään ois ollenkaan.


Hienot ideat kirjasta Olohuone puutarhassa. Suosittelen!

maanantai 21. tammikuuta 2013

22 vastausta


Sain kysymysrimpsun kahdestakin suunnasta, kiitos niistä! Oon lykännyt vastaamista tänne asti, ja nyt ajattelin että ois sopivaa niihin vastailla samalla kun yritän viihdyttää vauvaa. Tai siis yrittää vastailla samalla kun viihdytän vauvaa, ehdottomasti niin päin!

Pelaguu kysyy:
1. Tärkein puutarhatyökalusi tai apuvälineesi?
- Nyt kun ei oo sesonki päällä, niin vastaan että talikko. Voi se olla joku muukin, mutta nyt ei tuu mieleen..
2. Miten kulutat aikaasi talvella? Eli harrastus?
- Ihailen talvista maisemaa usein kameran kanssa, suunnittelen tulevaa puutarhakautta ja haaveilen.
3. Lempivuodenaikasi?
- Ihan jokainen vuorollaan, kaikissa on hyvät puolet. Valokuvauksellisimmat on syksy ja talvi, kevät taas on parasta pitkän talven jälkeen, ja kesässä on lähes kaikki ihanaa.
4. Asia, josta olet juuri nyt onnellinen?
- Jos puutarhaa ajatellaan, niin siitä että tulevan kesän suunnitelmat on tehty, ja kevät lähestyy päivä päivältä.
5. Mikä on tärkein harrastuksesi tai asia puutarhuroinnin jälkeen, tai muu toiseksi paras asia?
- Oliskohan tuo valokuvaus..
6. Suosikki puutarhakohteesi?
- Huomasin juuri, etten ole käynyt juuri missään puutarhakohteissa. Joten niitä odotellessa..
7. Seuraava hankinta puutarhaasi?
- Veikkaisin että joku perenna..
8. Marjastus vai sienestys?
- Marjastus koska sieniä en osaa syödä.
9. Haaveesi?
- No niitähän riittää.. Vaikkapa hyvä elämä.
10. Motto. Jos on.
- Enpä ole tuollastakaan koskaan miettinyt.. Antaa kaikkien kukkien kukkia?
11. Mitä odotat tulevalta viikonlopulta?
- Kunnollisia yöunia, synttärikyläilyä sekä tanssituntia.


Saraheinä kysyy:
1. Puutarhaihmisissä tuntuu olevan eniten maamerkkeihin kuuluvia. Oletko sinä horoskoopiltasi kauris, härkä tai neitsyt?
- Enpäs olekaan, olen skorpioni.
2. Oletko saanut puutarha-alan koulutusta kurssin tms merkeissä?
- Tämän paljastin jo aiemmin, eli olen.
3. Onko kukkapenkissäsi luonnonkasveja?
- Ellei tarkoituksella, niin ainakin vahingossa..
4. Oletko aamu- vai iltaihminen?
- Iltaihminen, vaikka haluaisin opetella heräämään aikaisin ja olemaan tehokas heti aamusta..
5. Oliko sinulla lapsena lempinimeä?
- Eipä oikeastaan.
6. Tykkäätkö hiihtää, luistella?
- Huonot muistot koulun liikuntatunneilta, joten vastaus on valitettavasti en.
7. Jos muuttaisit ulkomaille, minne lähtisit?
- Jonnekin en kovin kauas, mutta vähän suotuisimmille kasvuvöhykkeille, ehkä Etelä-Ruotsiin tai sitten sinne Uuteen Seelantiin (sehän ei toki kovin kaukana olekaan..)
8. Risteily, rantaloma, kaupunkiloma vai omatoimimatka kaukomaille?
- Tällä hetkellä kelpais loma kuin loma, mutta kesäaikaan en kovin helpolla omalta pihalta poistu.
9. Mihin olit viimekesänä tyytyväisin puutarhassasi?
- Siihen että olin saanut edellisinä kesinä tehtyä edes jotain mitä saattoi ihastella.
10. Lempipuusi?
- Hedelmäpuut, havupuut, hienon syysvärin saavat puut, kukkivat puut, tuoksuvat puut, puut yleensä. No, purppuratuomi on nätti, ja se tuoksu on jotenkin niin olennainen osa alkukesää.
11. Mikä sai sinut tänään hymyilemään?
- Reippaat lapset, etenevä remontti, hieno kontrasti lumisten puiden ja harmaan taivaan välillä.


Nyt ollaan vauvan kanssa oltu jo niin ahkeria, etten ala keksimään lisää kysymyksiä. Haasteen heitän eteenpäin kaikille halukkaille, vastatkaapa näihin edelläoleviin kysymyksiin tai keksikää uusia.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uinuu, uinuu



..tuolla hankien alla lämpimässä koko puutarha. Ei kuitenkaan ihan ilman puutarhatöitä pääse näin talvellakaan. Toinenkin jänisaita saatiin tehtyä, heti kun huomattiin että Pirjaa (oikeastaan kaikkia Pirjoja) olivat jänökset vähän maistelleet, aiaiai.. Aidan valmistumisen jälkeen pupuset siirtyivätkin etupihalle "koriste"omenapuiden kimppuun, joista toiseen kiepautinkin sitten heti runkosuojan ja toinen on vielä ihan paljaana. Olis pitänyt hommata jotain karkotteita, mutta kun eipä tullut hommattua..

Siemenvarastojen inventaario on toinen iso talvisaikaan tehtävä urakka. Kylläpä anoppikin pyöritteli silmiään kun esittelin hänelle pari laatikollista siemeniä, ja siinä oli siis tosiaan vasta osa kaikista olemassaolevista. Kysyi sitten varovasti että JOS aion tilata Hyötykasviyhdistykseltä jotain (kyllä aion!), niin josko hänelle sitten yhden pussin miinanköynnöstä. Talvikurpitsaakin haaveili, mutta kaivoin omista varastoista iskemättömän pussin josta otti muutaman siemenen. Tein päätöksen: tänä keväänä tilaan siemeniä vain Hyötykasviyhdistykseltä sekä Korpikankaalta (niillä oli muutamia sellasia kukkia että pakko saada - hullu!), ja niistäkin vain muutamia pusseja. Saappaat nähdä miten päätös pitää. Jotenkin ei huvittais sitä purkkirumbaa taas harrastaa ihan kympillä. Sitten asia on eri, kun mulla on sellanen kasvihuone jossa pysyy lämpö ja taimikasvattelun voi tehdä osin siellä..


Tämmösen kauniin ruusutunnustuksen sain Tiinalta (Pionihulluutta ja puutarhaunelmia), iso kiitos siitä!! Perinteiset säännöt: kiitä tunnustuksen antajaa, kerro itsestäsi kahdeksan asiaa, anna tunnustus eteenpäin.

Kahdeksan jollain tapaa puutarhaan liittyvää asiaa:
1. Olen suorittanut puutarhatalouden perustutkinnon, koulutukseltani olen viljelypuolen puutarhuri :o) Viime vuonna kävin siihen päälle vielä 40 opintoviikon marjatilayrittäjäkoulutuksen.
2. Minulla on ollut oma puutarha-alan yritys nyt jo melkein 7 vuotta, teen pihasuunnitelmia ja neuvontaa. Kysyntää sellaiselle tällä hetkellä on hyvin vähän täällä päin.
3. Meidän perhe muutti tänne maalle melkein viisi vuotta sitten, ja päätettiin alkaa osa-aikaisiksi harrastelijamaanviljelijöiksi. Hyvä homma, koska tykkään hyötykasveista :o)
4. Alkuaan ajatus oli tehdä niin iso kasvimaa, että oltais melkein omavaraisia kaiken sen suhteen mikä on mahdollista, ja ylimääräiset myytäisiin tarvitseville. Ajatus on siitä vähän ryöpsähtänyt.. Nyt on kasvimaan lisäksi mansikkaa, vadelmaa, omenaa, viinirypäleitä, heinää, viljaa, perunaa..
5. Unelmoin hurjasti ("If your dreams don't scare you, they're not big enough"), listalta löytyy esim. isoa kasvihuonetta, luomupuoti-kahvilaa, viinitilaa, maatilamatkailua ja sen sellaista pientä.
6. Tulevalle kesälle viljelypuolen suunnitelmissa on istuttaa herukoita, ihan vähän mesimarjoja jos niitä jostain saa, yrttejä vähän isommassa mittakaavassa, ja kokeilla omenapuiden kasvatusta ihan alusta asti.
7. Oman pihan suunnittelu on tosi vaikeaa. Edelliseen pihaan tein suunnitelman ennen kuin muutettiin taloon, ja se toteutettiinkin melko pitkälti sen mukaan. Siitä tuli superhyvä!
8. Tämä iso maatilan pihapiiri on ihan eri juttu kuin tuhannen neliön taajamatontti, joten suunnitelmat elää koko ajan, eikä oikein tahdo löytyä aikaakaan niiden toteuttamiselle. Mutta pikkuhiljaa mennään eteenpäin.

Laitan hyvän kiertämään ja tunnustuksen eteenpäin Saraheinälle, Eevireginalle, ansalle, Geraniumille ja kaikille teille ihanille, jotka jaatte kuvia, neuvoja ja tunnelmia puutarhoistanne. Ihanaa kasvukauden odottelua!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Puutarhavuosi

Viime puutarhvuosi jäi kyllä kaikin puolin melko köykäiseksi. Yritin kyllä jo tutuksi tulleeseen tapaan esikasvatella kaikenlaista, mutta lopputulos ei ollut ihan niin hyvä kuin mitä alkuasetelmista olisi voinut ajatella (osansa ehkä sillä, että kasvihuoneesta hävisi talvella suurin osa katosta, ja vaikka pleksit kertaalleen liimattiin paikoilleen, silti niitä pian taas puuttui - ja puuttuu yhä muutama..).


Kasvihuoneen lisäksi myös kasvimaa pääsi repsahtamaan ihan kertakaikkiaan. Alkukesällä sinne istutettiin vähän jotain, sitten satoi ja satoi, ja koko kesänä parhaiten tuntui kasvavan juolavehnä ynnä muut rikkakasvit. Onpahan taas keväällä tekemistä, kun perkkaa vääriä juuria mullasta pois :o)


Muutenkin tuntui hommaa riittävän enemmän kuin tarpeeksi noiden pakollisten viljeltävien kanssa, jäi tuo huvikasvipuoli vähän vähemmälle. Mutta viljelypuolen suuriin saavutuksiin täytyy ehdottomasti lukea viinitarhan perustaminen, siitä tuli oikeesti hieno! Nyt täytyy vain toivoa ettei märkä syksy ole tuhonnut kaikkia taimia.. Viinirypäleiden lisäksi saatiin istutettua vadelmaa ja omenapuita, hyvä me!


Pikkuruinen pari vuotta sitten rakennettu sillisalaattiperennapenkki rehotti melko hillitysti, sen sijaan tuntuu että syreenipusikon keskellä sijaitseva pihan alkuperäinen perennaistutus jäi taas luonnon jalkoihin. Nostin suosiolla kädet pystyyn, ja ensi keväänä on sitten siinäkin taas lisää raivaushommaa.


Mutta faktahan on, että iso piha tarvii isot kukkapenkit, joten pistettiin sitten traktori töihin ja kaiverrettiin pihaan uusi istutusalue tien viereen rinteeseen. Ihan täyteen en sitä lumiin mennessä saanut, ihme sinänsä, joten hei, mulla on keväällä taas vapaata multaa uusille istutuksille! Niin tai siis takapihallahan on valeistutuksessa vaikka ketä perennoja, ja ne on siinä vain todella väliaikaisesti, joten voi olla että niillä täyttyy tuo uusi penkki jo aika hyvin..


Satoa saatiin kaikenkaikkiaan vähäisesti. Mansikkaa tuli hyvin siihen asti kunnes home otti vallan. Perunoita häiritsi jonkun verran märkyys, mutta pienen sadon seurauksena eipähän tarvi lämmittää sähköllä ns. kellaria tänä talvena, kaikki potut on jo myyty ja loput syöty :o) Valkosipulia tuli runsaasti, huonoista keleistä ja kiireistä johtuen niitä ei vain saatu istutettua takaisin peltoon talveksi, kuten oli tarkoitus.. Ohrasato myytiin luomukanalaan, heinäsato pääsi katteeksi marjamaille. Omenoita tuli vähän, samoin porkkanoita. Saatiin vihdoinkin ensimmäiset maistiaiset Sinikka -luumusta, pieniä olivat..


Toisena suurena saavutuksena täytyy mainita omenatarhan aitaaminen jänisaidalla. Tehtiin se jo joulukuussa, ennen kuin yksikään pitkäkorva oli käynyt maistelemassa versoja. Tosin aidattuna on vasta toinen ompputarha, se uudempi ja arvokkaampi, joten pian on aiheellista lähteä kahlailemaan tuonne hankeen asentamaan aita toisenkin tarhan ympärille..


Antoisaa tulevaa kasvukautta kaikille puutarhahulluille!