torstai 13. elokuuta 2009

Omasta maasta

Mutta ei mansikkaa. Perunat on jo isoja, ja voi miten hyviä. Näitä syödäänkin sitten urakalla koko talvi.. Porkkanat on ehtineet kasvaa pitkiksi ja makeiksi, vaikka niidenkin kylvö jäi pitkälle kesäkuuhun. Porkkanoidenkin suhteen omavaraisuus jatkunee ainakin muutaman viikon. Punasipulit pullistelee penkissä, ryvässellaiset on vähän pienempiä. Valkosipulit on kesän mittaan hävinneet tyystin. Vain tuoksu jäi jäljelle.. Kesäkurpitsoitakin tulee muutama, isoiksi ovat jo ryökäleet kasvaneet. Mummi toi omalta maalta muutaman jättiläisen, joita olemme popsineet jo melkein kyllästymiseen asti. Kunhan jääkaappi tyhjenee niistä, otamme omat kurpitsat käyttöön. Herneitä riittää naposteltavaksi sille, joka ensin puskaan ehtii.


Omia kurkkuja on syöty jo useita, isoja ja keskenkasvuisia. Osa on ollut kitkeriä, mutta enimmäkseen ihan syötävää satoa on tullut. Tomaateissa on hirveesti latvamätää, tähän mennessä ei vielä yhtään punaista tomaattia ole saatu maistaa. Paljon on vielä raakileita. Vesimeloneita tulee kaksi. Toinen kuulostaa jo vähän kumealta, jokohan kohta uskaltaisi kurkistaa sisään.. Niitä toisia (verkko?)meloneita on kolme hedelmää tulossa. Ja ananaskirsikoita ainakin kourallinen.

Ja onhan sitten tietysti punaherukat, nyt jo kypsät jotka pitäsi jaksaa kerätä ja mehustaa vai mitähän niistä keksisi tehdä..? Mummilta saisi mustaherukoita kaveriksi jos vain jossain välissä ehtisi ajella sinne asti niitä keräämään. Muutama kirsikka on omista puista syöty, mitälie linnunkirsikoita, melko happamia. Karviaispuska lymyää kompostorin nurkalla, se meinaa ihan unohtua. Purkkiin istutettu mustavadelma 'Loch Ness' kypsyttelee sekin jo marjojaan. Malttaakohan näiden kypsymistä odottaa?

1 kommentti:

Hanski kirjoitti...

Kuulostaapa mukavalta! Mekin saatiin eka sato omasta pihasta, pelto (no, pellon alku..) saatiin tehtyä vasta tänä keväänä, ja sieltä on napsittu herneitä ja porkkanoita, sipulia ja perunaa :)