tiistai 7. helmikuuta 2012

Saapuivat!


Eka satsi siemeniä saapui tänään postilaatikkoon. Ja olihan niitä vaikka mitä, muutamia ihan uusiakin: vuonankaali, juurisikuri, monivuotinen preeria-auringonkukka, pesusienikurkku sekä värikasveiksi morsinko ja saflori. Kokemuksia ja vinkkejä edelläolevista otetaan ilolla vastaan! Täytyykin ihan tarkentaa sitä kasvimaan karttaa ja suunnitella kylvöaikatauluja, kun ei oikein muutakaan vielä voi tehdä asioiden edistämiseksi.

Joulun alla hankittu jouluruusu on onnistunut sinnittelemään hengissä ikkunalaudalla. On kuivatellut paljon lehtiä, ja ehdin jo ajatella että sinne meni sekin, mutta jätti onneksi kymmenkunta lehteä henkiin ja onpa kasvattanut yhden uudenkin. Ja tänään huomasin taas uuden pienen versonalun pilkistävän purkista. On se vaan niin hellyyttävää kun keskellä pimeimmän talven syntyy uusia taimivauvoja.

2 kommenttia:

Geranium kirjoitti...

Suloinen taimivauva! Hienoa, että kasvi on pysynyt hengissä pimeimmän ajan ja vielä jaksanut tehdä uuden versonkin. Jännä kuulla, milloin se päättää kukkia...

Ja hieno lajitelma siemeniä, todella houkuttelevan näköinen kattaus. Kaikki mainitsemasti lajit ovat mulle tuntemattomia, kiva nähdä, millaisia ne sitten täysikasvuisina ovat.

Pesusienikurkku kuulostaa hauskalta :)

Susanna kirjoitti...

Kiva seurata muille tulleiden siementilausten sisältöä. Itse vasta tein tilauksen, tosin setin sisällön olen suunnitellut jo aikaa sitten.