maanantai 27. elokuuta 2012

Syyskesän iloja


Vaikka kesä onkin hurahtanut jo lähes ohi ilman kummempia viljelyitä ja muita terapiapuuhia, niin silti joitain pieniä iloja tähänkin loppukesään mahtuu. Vaikkapa ensimmäiset harvennusporkkanat. Kun porkkanat on kylvetty reuílusti heinäkuun puolella, kovin suuria toiveita sadosta ei ole ollut alunperinkään. Nyt noita pieniä suikuroita löytyy nyhdettäväksi asti, tuoksua niistä löytyy, makua ei vielä niinkään. Ihan vaan sen verran harvensin että jäljellejäävät mahtuu kasvamaan vähän isommiksi. On se hyvä että jostain löytyi aikoinaan virtaa porkkanapenkin oikea-aikaiseen kitkemiseen. Ehkä päästään tälle kesälle vielä ihan maisetelemaankin omia porkkanoita, jei!


Takapihan ikkunoista siintelee viinitarha. Kattokaa miten kovasti juhannuksen jälkeen istutetut köynnökset on kasvaneet vaikka kesä oli mitä oli. Vähänkö näyttää hienolta! Tolpatkin on jo paikoillaan, lankojen virittely lienee seuraava puuha. Rivivälit on tarkoitus kattaa huolella, joten viinitarhasta tulee sitten siisti katsella, oikea silmänilo. Viinitarhan ja talon välissä näkyvä kasvimaa (Ai etteikö näy? Siellä se varmasti on jossain puskien keskellä..) joutuu sekin piakkoin pienen mylläyksen kohteeksi ja toivon mukaan siistiytyy edes himppasen. Seuraavaksi päästään valkosipulien nostoon.


Tämmösen mukavan yllärilappusen sain Mariettalta, tuhannet kiitokset! 

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro heille siitä kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Lempiblogeja mulla on montamontamonta, ja monet niistä ovat oman lappusensa jo saaneet. Laitanpa silti tämän eteenpäin, tällä kertaa pienen arvonnan jälkeen näille viidelle mahtavalle puutarhailijalle. Heilläkin monilla tämä jo on, osalla useampikin, mutta siltikin: olkaapa hyvät!

* Puutarhasta keittiöön
* Anun puutarha
* Saran mökissä ja puutarhassa
* piha ja piennar
* kanatarha

1 kommentti:

pioni kirjoitti...

Suurkiitokset tunnustuksesta:)