keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Valakolöökikysymys


Aloitteleva talvivalkosipulinviljelijä tässä hei! Nyt taisi olla toinen vuosi kun olen talvivalkosipulia viljellyt, ja olen ollut todella tyytyväinen. Verrattuna siihen, että aiemmin yritin viljellä valkosipuleita tökkimällä kylmäkäsiteltyjä kynsiä multaan keväällä, ja niistä ei onnistunut ikinä yksikään. Talvivalkosipulit sen sijaan on onnistuneet molemmilla kerroilla aivan loistavasti. Tänäkin kesänä sato saatiin nostetuksi jo elokuulla, sipulit olivat ISOJA ja oikein meheviä, kiitos taivaallisen kastelun.


Kysymykseni kuuluu: Mitä valkosipuleille kuuluu sadonkorjuun jälkeen tehdä? Kuivattaa tietysti, mutta kuuluuko ne pestä, kuoria uloimmat kuoret pois, leikata juuret vai mitä kaikkee? Siis sellainen valkosipulin ns. kauppakunnostus, myyntikuntoon saattaminen, mitä siihen kuuluu? Koska en oikeesti tiedä mitä tehdä, olen osan sipuleista putsannut heti tuoreeltaan ja sitten jättänyt kuivumaan. Tuntuu että jos ne kuivattaa kuorineen multineen, on ne vielä hankalampi siistiä sitten. Toisaalta sipuleita on sen verran etten millään jaksaisi kaikkia alkaa siivoamaan kerraalla.. Kertokaa pliis, mitä mä teen??

4 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Ei mitään hajua, mitä pitäisi tehdä. Luulisi, että jotenkin putsailla? Komeita sipuleita. Valkosipulit on herkkua!

Elsbet kirjoitti...

Noston jälkeen voi muutaman päivän kuivattaa pellolla säästä riippuen, sen jälkeen kuivatus 20-30 asteessa kunnes naatit on rutikuivat. Älä ainakaan pese. Jos kuoret lähtee tuoreeltaan paremmin irti, siisti sipulit silloin. Juuret vois varmaan leikata kuivauksen jälkeen ja silloin myös ´listitään´naatit pois. Parhaiten sipulit säilyy 1-2 asteessa, jos ilman kosteus on 65-75 %. Säilyy toki huoneenlämmössäkin.

Millan kirjoitti...

Mitähän lajiketta nuo teidän sipulit mahtavat olla? Minä kasvattelin tänä vuonna etä kertaa neljää eri lajiketta. Ne, joiden varret jäävät pehmeiksi ja taipuisiksi, ovat tietysti kivan näköisiä letitettyinä. Ennen kuin juuria alkaa leikellä lyhyemmiksi ja naatteja kiskoa irti, kannattaa sitten varmistua, että sipulit ovat varmasti kunnolla kuivia. Muuten alkavat nopeasti pilaantua.

Kauniita ovat nuo sinun sipulisi.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta nuo sinun sipulisi ovat talvivalkosipuleita, vai ovatko? Niissä on hyvin kova varsi. Itse olen vetäissyt tuoereeltaan ohuen pintakerroksen pois ja leikannut terävällä veitsellä juuret. Sitten kuivatus ja kun varret ovat varmasti kuivia, olen leikannut ne lyhyisi. Säilytän viileässä.