Pihalla on touhuttu lähes kaiket kauniit päivät. Onneksi väliin on mahtunut myös nautiskelukierroksia nenä maata viistäen. Tänään kun tarkistin naisvoimistelijoitten (valkovuokot) tilanteen etenemistä, ja pöyhäisin hopeapajunlehtikerrosta, silmiin sattui yllätysnuppu. Voisiko se olla......!?
tiistai 7. toukokuuta 2013
torstai 2. toukokuuta 2013
Hei, meillä kukitaan!
Näitä valkoisia krookuksennuppuja olen kytännyt jo päiviä, että milloin malttavat kurkistaa ihan kunnolla maisemia. Nyt pari päivää sitten rohkaistuivat ja kurkkasivat. Siniset krookukset on vähän hitaampia.
Sinivuokot on samoin olleet jo päiväkausia ihan siinä hilikulla, että aukaiseeko kukat vai ei, ilmeisesti viileys on viivyttänyt heitä. Vapun kunniaksi pari kukkaa oli jo ihan auki, vaikka viileää meillä on edelleenkin.
Kukkapenkissä majailee edelleen kaksi raidallista krookusta, yllätyksekseni huomasin toisen heistä jo kukkivan ihan täysillä, ja kaveri vieressä on hänkin jo melkein auki.
Uuteen kukkapenkkiin istutetut kaikki sipulikukat on puskeneet piippojaan esiin ihan urakalla. Yksi pieni utelias kurjenmiekka loistaa sieltä kirkkaansinisenä, muista ei vielä näy edes nuppuja.
Risukasan keskeltä huomasin pilkottavan väriä, imikkähän se siellä, oikeastaan kaksikin. Ne pitää ehdottomasti siirtää jonnekin muualle, käytävä laajenee juuri tähän, ja muutenkin paikan valo-olot on muuttuneet radikaalisti.
Ja bongasin jo ensimmäiset valkovuokkojen lenkitkin puskemassa maasta. Tai luulin niitä ensimmäisiksi, kunnes tongin syreenipuskan reunamia vähän tarkemmin: siellähän ne naisvoimistelijat jo oikoo jäseniään..
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Pikkukaunottaret
Ensimmäiset saa aina eniten huomiota. On ne vaan niin ♥
Pehmuste polvien alle, pylly pystyyn, pää maata vasten, tukeva ote kamerasta, kurkistus etsimen läpi, kuvakulmien säätöä, tarkennuksen kanssa tappelua, ja lopulta: napsnapsnaps. Onneksi meillä ei ole naapureita :o)
torstai 25. huhtikuuta 2013
Löytöjä
Siivoilin vähän pihaa aamupäivällä. Kukkapenkistä löytyy jo sinisiä skillannuppuja ja punaisia pioninversoja, jeeeeee! Löysin myös jonkun vihulaisen, sellasen lonkeroisen, joka oli tehokkaasti levinnyt lähes neliön alalle kukkapenkin uumenissa, enkä ole viime kesänä tiennyt sen olemassaolosta mitään. Etenee samalla tavalla kuin suikeroalpi, lehdet vaan on pehmeämmät ja sahalaitaiset. Kukkinutkin näköjään on viime kesänä, ei mitään tietoa minkävärisin kukin, ja nyt on varmaan siemeniä kylvänyt pitkin penkkiä.. Mikähän lie..?
Sitten tuli kameran muistikortti täyteen. Eikä haittaa yhtään, sen verran on ankeen näköset nuo lumen alta paljastuneet maisemat.
Mansikkamaalta löysin myyränkoloja, myös mansikkapenkeistä - ihanaa tämä viljelijän elämä. Viinitarhassakin pyörähdin. Viinit on jo tovin pötkötelleet erikoisharson alla (tasaa lämpötilaa: leikkaa hallaa ja vähentää liikaa kuumumista, tasaa kosteuseroja: estää kondenssiveden syntymistä ja vähentää liikaa haihtumista, vähentää tuulen vaikutusta, estää osittain hyönteisiä, vähentää kasvitauteja), osa tosin joutuu tyytymään tavalliseen harsoon kun ei tuo erikoismalli riitä ihan koko tarhaan. Mietin jo syksyllä että liekö niissä viininvarsissa enää supermärän kesän ja syksyn jäljiltä henki pihisee, ja samaa mietin edelleen.. Jos niissä ei ala elämää näkymään, niin pitänee hankkia paikkaustaimia ja yrittää uudelleen, prkl. Mutta varmaa on ettei se ollut ainakaan talvi joka ne tappoi.
ps. Ihan just äsken postipoika toi paketin rapakon takaa.. Sen kimppuun seuraavaksi!
ps. Ihan just äsken postipoika toi paketin rapakon takaa.. Sen kimppuun seuraavaksi!
torstai 18. huhtikuuta 2013
Kukkia?
Viikossa lumi on sulanut valtavasti! Pellolla on lunta enää polviin asti, ja kukkapenkkejä näkyy jo joka puolella. Löysin kukkiakin! Eka piippa ei ehkä ollutkaan ekana tullut esiin, satuin vaan huomaamaan sen ensin. Aitan takana on vihreitä piippoja jo monia, siellä majailee myös mun salakavalat lumikellot. Onkohan tuo ensimmäisin lumikello jo kunnolla auki, en polvistunut hänen edessään ihan niin alas asti että olisin kurkannut hameen alle, mutta sovitaan että on. Löytyi myös jouluruusu, jossa on kaksi hengissäolevaa vihreää lehteä, ja keskellä joku punainen möykyrä. Näyttää siltä että vois olla kukkanuppu, mutta voi ehkä olla myös lehtiaihiokin. Superiloinen jouluruusu(je)n menestymisestä kuitenkin!
Nyt vaan harmittelen omaa hölmöyttäni, kun syksyllä olisin voinut istuttaa enemmän lumikelloja kaikille noille paikoille jotka paljastuu ensimmäisenä enkä kuitenkaan niin tehnyt. Täytyy muistaa taas ensi syksynä..
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Haa!
Tänään oli hetki ettei satanut vettäluntaräntää, ja uskaltauduin haahuilemaan pihalle. Katse maahan luotuna kuuntelin askeleiden alta kuuluvaa litslätsiä. Yhtäkkiä tarkat, vihreälle herkät silmät bongsivat lumirajasta jotain. Pari askelta lähemmäs, ja kas, siinä se oli: kevään ensimmäinen piippa!
Uuden kukkapenkin reuna on tullut jo joku aika sitten näkyviin, tosin itse penkin päällä on vielä muhkea kerros lunta. Eka piippa on siis tuossa alla olevassa kuvassa suunnilleen alareunan keskikohdasta hieman vasemmalle - huomaatko? Huomaa myös pupujussin hienosti typistämät syyshortensiat.
Syyshortensioiden lisäksi pupunen on käynyt hampaineen myös koristeomenapuun kimppuun - eikä ole edes vaivautunut syömään oksia, pöh!
Pihatien toisella puolella oikeat omenapuut on sen sijaan onneksi suojattu, ja vieläpä ajoissa. Mutta ei vielä puhettakaan että tuonne puolireiteen ulottuvaan hankeen lähtisi suorittamaan hoitoleikkaustoimenpiteitä..
Löysinpä pihalta vielä muutakin vihreää, mutta enpä taida tällä kertaa rasittaa yleisöä enemmillä rumilla huhtikuun kurakuvilla, joten lisää toiste.
torstai 11. huhtikuuta 2013
Onko Särkälle lähtijöitä?
Olettehan kuulleet tulevasta puutarhabloggaajien tapaamisesta Särkän Perennataimistolla perjantaina 14.6.2013? Saapi kait sinne lukijoitakin lähtä mukaan.. Muistahan ilmoittautua Pelaguulle ellet sitä ole vielä tehnyt. Ajattelinkin kysäistä, olisiko joku täältäpäin lähdössä, vois päästä mun kyydillä. Ihan täyteen en kuitenkaan autoa viitsi ängetä, että mahtuu niitä ostoksiakin sitten kyytiin :o) Aikataulut, ilmoittautumisohjeet ym. lisäinfo Pelaguun blogissa, kurkkaahan sinnekin! Näkemisiin!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
