tiistai 24. elokuuta 2010

Loppukesän loistoa


Sadepisaroiden keskellä hehkuu "sitruunankeltaiset" daaliat (kannattaa tosiaan keväisin uskoa juurakkopussien kuviin..), vieressä vähän lähempänä oikeaa väriään oleva vihreä punahattu, siis viherhattu..?



Virginiantädyke on aivan uusi tuttavuus, josta olen jo pitkään haaveillut. Tänä kesänä sellaisen löysin, eikä yhtään haittaa vaikkei se olekaan ihan valkoinen vaan haaleanpinkki. Melkein samaa sävyä löytyy navetanseinustalla kasvavasta harmaamalvikista. Tykkään siitä oikein kovasti, sain siemeniäkin talteen.



Ja onnistuihan se pioniunikon kasvatus lopulta. Kolmesta pienestä taimesta kaksi oli tummaa ja tämä yksi rimpsuhelma oikein vaalea lila tummemmilla kuvioilla. Siemenestä kasvoi myös muutama tuoksuherne 'Cupani' eli 'Matucana', ja voi sitä tuoksua!



Erilaisia kurjenpolvia on tänä kesänä tullut hankittua. Edelleen jaksaa kukkia yksi iso violettukukkainen. Tämä pieni espanjankurjenpolvi on ihan vauva vielä, mutta jaksoi tehdä muutaman kukan ihasteltavaksi. Ensi kesänä päästään toivottavasti nauttimaan tummakurjenpolvien sekä 'Dark Reiter'in kukinnasta.

Ei kommentteja: