sunnuntai 18. elokuuta 2013

Taittoydinherne ja maissi


Kerrankin meillä on rittävän iso hernepenkki. Melkeinpä voisi sanoa että liian iso.. Metrejähän siinä oli lähes neljäsataa, herneitä kylvettiin kilon verran, ja kasvustoa on melkoisesti. Mitään tukikeppejä tai muita systeemejä ei olla noin isolle alalle viritelty, isot rikkakasvit toimittavat tukikeppien virkaa :o) Haluttiin ehdottomasti kasvattaa taittoydinhernettä, siinä kun on pieni hukkaprosentti koska herneet syödään kuorineen, ja kuoret on meheviä eikä niin lituskoita kuin sokeriherneillä. Oikea namiherkku siis!


Ensin yritettiin etsiä Sugar Bonia ympäri maailmaa, ja löydettiin niinkin läheltä kuin Ruotsista Lindbloms Fröltä, ja vielä luomuna. Harmi vaan että se oli loppuunmyyty. Toinen lajike heillä oli Delikett, joka ei ollut luomua. Sitten alettiinkin metsästää jos jostain saisi Delikettiä luomuna. Metsäsätys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja kun tilattiin muita luomusiemeniä MolesSeedsiltä, niin laitettiin samaan pakettiin tulemaan myös Delikettiä, ei-luomuna. Taittoydinherne ei ole siinä listalla joka kertoo mitä tavanomaisesti viljeltyjä siemeniä saa käyttää luomussa (listalta löytyy kyllä sokeriherne, silpoydinherne ja salaattiherne), joten meidän piti hakea lupa käyttää tavanomaisesti tuotettua lisäysaineistoa luomuviljelyssä.


Ja siinä sitä satoa nyt on! Säilöisin näitä koko talven tarpeisiin, jos tietäisin miten. No tiedän että ryöpätään ja pakastetaan, ja niin tekisinkin jos meidän pakastimet ei olisi ääriään myöten täynnä marjoja. Kuivattaakin ehkä voisi, ja täytyykin että saadaan siemenet ensi kesälle. Voikohan herneitä säilöä vielä muilla tavoilla..? Tai mitenhän niitä voisi jatkojalostaa..? Asiakkaat ei ole meidän herneitä oikein vielä löytäneet, pitäisi varmaan osata kaupata ravintoloille. Mutta tämä nyt oli tällainen kasvatuskoe tänä kesänä, nyt tiedetään että onnistuu ja voidaan suunnitella jatkossa tarjonta kysynnän mukaan.


Meidän maissipeltokin tuottaa satoa, vaan mistä sen tietää milloin maissit on kypsiä? Parta ruskettuu, tähkän pää tuntuu pyöreältä, jyvät on pulleita mutta niin vaaleita, että voiko nuo olla vielä valmiita.. Vai onko se lajikekysymys vai mikä, mun mielestä maissin kuuluu olla keltaista eikä tuollasta haaleenvaaleeta.

3 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Huh, on teillä herneitä kerrakseen. Miten ois hernekeittoa suuri kattilallinen:)

Terhi kirjoitti...

Kadehdittava vuori herneitä! ja hyviä herne-lajike vinkkejä kun ensi vuonna on ohjelmassa myös suurehkon hernepenkin teko!

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Valitsen itse paksuimmat maissit ruokapöytään. Olisi kyllä kiva tietää mistä kypsän tunnistaa. Kasvatan nyt toista kertaa maisseja.
Kuvassa oleva maissisi on vähän keskeneräinen. Keitin juuri tuollaisia vähän raakoja maisseja niin ihan hyvältä nekin maistuivat.