Se yksi ainoa kerrottukukkainen lumikello tuijottaa ylöspäin, yrittää varmaan tähyillä taivaalle ja etsiä aurinkoa ja lämpöä.. Pajun ihanan pörröisen kukintopompulan kuvasin ihan vaan siitä ilosta että nyt pääsee lähelle. (En vaan voi olla hehkuttamatta sitä..!) Pörriäiset ei jaksa oikein lennellä, taitaa olla liian kylymää..
Kasvimaan kuokkimisoperaatio on ollut jäissä muutaman päivän, samoin kuin se kuokkijakin. Maata on kuitenkin käännetty ja putsattu rikka"ruohoista" jo useampi neliömetri, ainakin reilusti enemmän kuin viime vuonna koko kesänä. Ja selkäkin on ollut kipeämpi kuin viime vuonna koko kesänä.. Juolavehnän juuret ja voikukat säilön jätesäkkeihin heittämään henkensä. Pitää vaan keksiä säkeille sopiva säilytyspaikka. Ja voi kun meillä on jo toukokuun alussa k u i v a a, mitähän se on parin kuukauden päästä..
Oikeita töitäkin on päästy jo maistelemaan, mansikan rivivälit alkaa pikkuhiljaa tasoittua, kivet siirtyä metsänreunaan ja suurimmat juolavehnätupsut häipyä nurmen tieltä. Oikeesti on vielä yli puoli peltoa käymättä läpi, jospa sitä ennen sadonkorjuuta ehtisi..
2 kommenttia:
Tuo mansikkamaa näyttää hurjan suurelta. On sinulla sinä hommaa. Mutta taidat olla sitkeää sorttia!
Komppaan niin Ireneä - mahtaa olla puuhaa, kun mansikat on kypsiä. :)
Niin ihana tuo kerrottu lumikello - katsoo sitä mistä suunnasta tahansa!
Lähetä kommentti