perjantai 13. toukokuuta 2011

Yläilmoista

Kiipesin kiikun päälle kuvailemaan pihan ainoaa alkuperäistä kukkapenkkiä. Tämmöinen pikkutörö löytyi ensimmäisenä syksynä nokkosen ja villivattujen keskeltä. Penkissä kasvoi alunperin yksi suuri päivänlilja sekä kaksi pionia, narsisseja ja skilloja, ja tietysti juolavehnää sekä voikukkaa. Ja ilmeisesti jotain tatarta, jota puskee vieläkin jatkuvasti sieltä täältä. Kivireunuskin siinä oli, sitä olen vähän uusinut (ja suurelta osin se on vielä vähän keskenkin..). Syreenien edustalla, tuossa missä on tuo lintuallas, on joku ihme turvekumpare. Siinä ei oikein mikään kasva, enkä uskalla lähteä sitä kaivelemaankaan, ties mitä on syönyt.. Tikapuut kuvan vasemmassa reunassa nojailee hopeapajuun, oikeanpuoleisin pensas on kultasade (?), ja pusikon takana on meidän talo. Tähän penkkiin aurinko paistaa aamusta noin puolillepäivin.


Kiikun toisella puolella uudispenkissä kasvaa kaikenlaista. Kuten nämä kolme muualtasiirrettyä unikkoa, joista vain yksi on pelkästään unikko. Toisen mukana tuli pikkupala rönsyakankaalta, ja kolmannen mukana kaunokaista. Näyttävät nuo salamatkustajat viihtyvän paremmin kuin unikot itse..


Ai niin, hyasintti kukkii, tuoksuu ja on saanut kaverin!

1 kommentti:

Irene kirjoitti...

Yläilmoista saa kuvia, missä näkyy kokonaisnäkemys. Alkuperäispenkkiä olet paljon parannellut. Pikkuhiljaa kaunottaret kuoriutuvat!