tiistai 6. maaliskuuta 2012

Pikkupiha


Nuhapöpö yrittää kellistää mua petiin. Yritän pistää kovasti kampoihin. Eilen kun en muutakaan jaksanut tehdä, suunnittelin meidän etupihan uusiksi. Inspiraation siihen sain Kotipuutarha -lehden mukana tulleesta Pikkupiha -oppaasta. Meillä kun ei ole mitenkään 'pikku' tuo piha, niin sitten tehdään siihen useita erilaisia pikkualueita.

Etupihalle tulee lämpöpuuterassia, liuskekiveystä, "kesäkeittiö", köynnöspergola, valaisimia ja graniittipaasilla rajattu istutusalue tai oikeastaan kaksikin. Niihin laitetaan mm. pilari- ja pallotuijia, alppiruusuja, seppalvarpua, tuiviota, koristeomenapuu ja monenlaisia perennoja, ja tietysti kiviä, soraa ja sen sellaista. Ihan perus maalaistalon sisääntulopiha siis..

Seuraavaa, vähän erilaista pikkupihaa suunnittelen talon päätyyn tammen alle.


Pionihulluutta ja puutarhaunelmia -blogin Tiina lähetti sydämellisen tunnustuksen. Kiitos tuhannesti!

Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin kivoihin blogeihin, joissa on alle 200 lukijaa. Laitan tämän tällä kertaa näille:


- - - - - - -

Edit. En yhtään tykkä kun tämä bloggeri haluaa nykyään tiivistää nämä tekstit tälleen kummallisesti, ihan ku ois kiire jonnekin.. Ja vielä muuttelee fontteja mielensä mukaan. Murrr..

4 kommenttia:

Cosmos kirjoitti...

kuulostaa mahtavalta tuo suunnitelma! Ihanaa! Kerrothan sitten kun alatte hommiin.

Geranium kirjoitti...

Ihania suunnitelmia! Hauska kuulla, että voit tehdä tilan puolesta melkein kaikki erilaiset pikkupihat pelkälle etupihallesi, heh.

Tilasin juuri Kotipuutarhan ja sain myös tuon Pikkupiha-oppaan, se oli tosi kiinnostava. Täytyykin tänään selata se unilukemisiksi uudestaan, jos vaikka pitkulaiseen pötkyläiseen pihaan tarkoitetut vinkit muotoutuisivat yön aikana kristallinkirkkaiksi suunnitelmiksi :)

Susanna kirjoitti...

Meilläkin on tontti, jossa riittää tilaa puuhastella. Joskus (aika usein) tuntuu siltä, että kaikki mahdolliset vinkit pihan rakentamiseen ovat tarpeen. On isompaa ja pienempää aluetta viilattavana. Mutta ainakin saa monimuotoisen pihan aikaiseksi :)

Irene kirjoitti...

Suuria suunnitelmia sinulla. Mitään ei synny ellei uskalla uneksia suuria.
Onnea puuhiisi!