sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Hyvää mieltä!




Hyvän mielen haaste löysi tiensä tähänkin blogiin, jopa ihan kahteen kertaan :o)

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Marietta Suvipihalta sekä Kukkalapsi Saisa lähettivät roppakaupalla hyvää mieltä, ja nyt vihdoin on aikaa istahtaa alas hyvän mielen asioita pohtimaan.

Ihan sekalaisessa järjestyksessä, tajunnanvirtaa:

* Sulava lumi - eilen suli jo iso pätkä tietä näkyviin, ehkä kohta alkaa paljastua pellot!
* "Työ" = pihaneuvojuus, maanviljely ja suunnitteluhommatkin (voi kun niillä vois oikeesti elää)
* Tulevan kesän suunnitelmat, ja se kutina että kunpa jo pääsisi niitä toteuttelemaan..
* Mukavat suunnitelmat yleensäkin ja niiden toteuttaminenkin, joo
* Kukat sekä kaikki vihreä kasvava
* Kameran kanssa haahuilu ja kuvien räpsiminen
* Nuo omat elukat - vaikka ne osaavatkin olla välillä niin rasittavia (sama pätee lapsiin)..
* Hyvä ruoka, varsinkin suoraan kasvimaalta suuhun napsittavat herkut
* Ihanat ihmiset, mielenkiintoiset ihmiset, tärkeät ihmiset, ihmiset
* Pienten siementen ripottelu multaan ja kasvun ihmeen seuraaminen
* Kiireettömät aamut
* Pitkät ja valoisat, lämpimät (ei kuumat) kesäpäivät ja -yöt
* Käsillä tekeminen ja näkyvän tuloksen aikaansaaminen
* Vielä paremman idean keksiminen
* Oleminen ihan pihalla (kevät ja kesä tulkaa jo!)

Hyvää mieltä lähtee eteenpäin teille ihan joka ikiselle!!

Inspiroiva Puutarhablogi -tunnustuksen sain jo kolmannen kerran, tällä kertaa Annulta. Kiitos!!

Käykäähän kaikki hakemassa lisää hyvää mieltä Kanatarhan arvonnasta.

1 kommentti:

Susanna kirjoitti...

Ihania, kesäistä iloa tuovia kuvia!

Kevään ja kesän suunnittelu onkin varmasti yli puolet tästä puutarhaharrastamisen ilosta. Toki iloa saa valmiista työstä, mutta suunnittelussa ja haaveilussa on sitä jotain :)