lauantai 11. elokuuta 2012

Auringon puolella

 



Eilisillan aherrus ei päivänvalossa näyttänytkään juuri miltään.. Talon takanurkalle, siihen kaikkein aurinkoisimpaan kulmaukseen olin kaivanut jo varmaan toissakesänä kukkapenkin paikan, mutta homma tyssäsi siihen että reunuksiin aiotut hirret makaavat autotallin perällä romukasojen takana saavuttamattomissa. Eilen kyllästyin surkuttelemaan kaikkia purkeissa kesän kasvaneita kukkasia, ja tökkäsin ne siihen kukkapenkintapaiseen. Ensin piti nykiä ne muutamat voikukat ja muut rikkakasvit hiekasta pois, ja nakella suurimmat kivenjärkäleet seinänvierustalle. Sitten vaan perennaparat nököttämään lähes vieri viereen ns. valeistutukseen, nähtäväksi jää kuinka pitkään siinä joutuvat asustelemaan. Mukaan sujahti parikymmentä oreganontainta, ja aukkopaikat on aikomus täyttää ahomansikoilla. Pensaita ei tuohon voi laittaa, koska katolta tulee lumet just tuohon. Kasvualusta on talon vieressä käytännössä puhdasta hiekkaa, joten ainakin on läpäisevä maa. Lopuksi saivat vielä ryöpsäyksen vettä niskaansa. Pärjäilkää ja levitkää, kiitos.

Tälle seinustalle piti tulla se oranssi-punainen-violetti-jne -penkki, mutta nyt siinä on kaikenvärisiä asukkaita. Tarkistetaan lajivalikoima kunhan saadaan ne reunukset + mullat paikoilleen. Nyt siinä on mm. punahattuja, väriminttua, pioneja, kurjenmiekkoja, päivänliljoja, sinipiiskaa, keijunkukkaa ja olikohan vielä jotain muutakin.

Ja voi hurja, nurkan takana odottelee jo seuraava projekti!

1 kommentti:

Nettimartta kirjoitti...

Projekteja, ideoita ja keskeneräisiä kukkapenkkejä, niistä on hyvät pihat tehty. Hih.