sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Uusi aluevaltaus


Mikä neuvoksi kun uusia kukkia ei mahdu enää mihinkään..? No sillonhan tietysti tehdään uusi kukka-alue! Tammen alla on ollut sellanen epämääräinen läntti, joka kasvaa lähinnä kaikenlaista heinää, nokkosta, vattua ja kirsikantaimia. Olen miettinyt miten sen saisi helpoiten otettua käyttöön, pitäiskö peittää muutamaksi vuodeksi jollain vai mitä sille tekisi.. Suunnittelin penkkiä puun ympärille ja putsasin vähän maata, käytävä terassilta on sekin ollut mielessä jo pitkään, ja koko alueen vois täyttää kaikenlaisilla ihanilla kukkasilla.. Tuumasta toimeen!


Maa oli oikein kuohkeaa, ja epämääräisen heinikon putsaus kävi helposti. Tuosta terassin vierestä mistä on ajettu ruohonleikkurilla olikin paljon hankalampi saada rehut kaivetuksi pois (ja niitä vielä siihen jäikin tuollainen ruohonleikkurilla mentävä suikale, johon joskus tulee kivetys). Alue on melko varjoisa, onhan se suuren tammen alla, ja tähän olen ajatuksissani rakentanut metsäpuutarhaa, vaikkei yksi puu ihan taida metsästä käydä.. Tammen lisäksi tässä kasvaa nuori vaahtera, kirsikka, pieniä tuomia, punaherukoita, sekä kastanjavauva. Lisäksi muutama saniainen sekä jotain luontaista kurjenpolvea (ja sudenmarjaa ja ukonputkea), ne saa enimmäkseen jäädä. Ja raparperit tietysti.


Kaveriksi istutin pari uutta esikkoa ja kilpirikon, mummilta saadut pikkusydämen ja lemmikin, sekä siirsin piharempan alta vähän imiköitä sekä valkovuokkoja. Niin ja siirsin myös monta vuotta purkissa asuneen ns. hasselpähkinänkin maahan. Se oli kasvattanut juuret pohjarei'istä syvälle maaperään, ja tietysti ne napsahti kaikki poikki, joten katotaan mitä siitä tulee vai tuleeko mitään.. Tuo kasvihuoneen raato on lähdössä tuosta pois, samoin kuin epämääräinen purkkivarastokin. Alueen aurinkoisemmalle puolelle haaveilen istuttavani atsaleoja ja purppuratuomen, siihen alle vaaleanpunaisia tulppaaneja.. Ja havupensaitakin vois johonkin laittaa, ja alppiruusuja, jajaja........


Vielä pakko laittaa pari kuvaa valkovuokoista vähän aurinkoisempana päivänä. On ne vaan niin

5 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Tammen alla menestyy tulppaanit hyvin, on sen verran kuiva paikka kesän kun tammi on ksvattanut lehtensä. Purppuratuomi on hieno puu, ja mikä parasta oman pihan kannalta, tykkää märästä ja savisesta maasta. Meillä riittää molempia. Viime vuonna istutuin pienen alun, ja sepä näyttää kukkivan jo ihan kohta.

Elmeri kirjoitti...

Näyttää muhkealta maalta, sinne vaan jotain istuttelemaan :). Jostain muistan lukeneeni että siellä missä nokkoset viihtyy, on hyvä ja rehevä maa.

pioni kirjoitti...

Siinähän on hyvä alku metsäpuutarhalle!

Intianminttu kirjoitti...

Mikäs sen hauskempaa kuin uuden kukkapenkin suunnittelu ja teko!

Mari kirjoitti...

Ihania valkovuokkoja !!