sunnuntai 25. elokuuta 2019

Siirtolaisia







Sori taas näitä keltaisia seinäkuvia.. Muttaku ei voi mitään, tämä seinä nyt vaan sattuu olemaan mun uuden kukkapenkin takana. Mutta siis, siirtelin taas muutamia uusia asukkeja etupihan puolelta:

Sopivanvärisen päiväliljan, niitä kun oli aika monta parissakin paikassa. Toivottavasti ei ole liian aurinkoinen paikka hänelle, aika yllättävänkin savipitoiselta tuo ostomulta kuitenkin vaikuttaa joten uskalsin yrittää.

Pari tosi korkeeta hauskanharvaa luppiota, ajattelin että ne näyttäis kivalta seinää vasten. No eipä näytä, väri on ihan väärä. Mutta eipä se mitään, kun kaivoin heidät ylös edellisestä asuinpaikasta, huomasin ettei heillä ole juuria lainkaan! Alkuperäinen puska (en edes tiedä mikä luppio tämä on, kasvatin sen aikoinaan siemenestä yhtä aikaa monen muun eri luppion kanssa, ja nimet on saattaneet vähän mennä sekasin tai jopa unohtua kokonaan) on kasvanut leveyttä, ja nappasin reunamilta ison paakun jossa oli kaksi erillistä vartta mutta ei siis juuria ollenkaan..

'Blue Pearl'-maksaruohon, se on kasvanut vähän heikosti täyden kukkapenkin keskellä tänä kesänä, jospa nyt piristyisi kun sai kunnolla multaa vain omaan käyttöön. Enkä edes muista minkäväriset kukat tällä on, vaan kohtapa se selvinnee.

Pari hauskaa tähkätädykettä, muistaakseni 'Christa' on hän nimeltään. Juuria oli heilläkin aika pienesti, mutta kuitenkin edes jotain. Jospa selviäisivät hengissä, näyttää aika kivalta tuo väri yhdessä päivänliljan kanssa, silleen vierekkäin ne kasvaa etupihallakin.

Alakuvan liljatkin ehkä pääsee joskus tuonne muiden samanväristen joukkoon, nyt saavat vielä ilahduttaa etupihan sisääntulopenkin lähes ainoana väriläiskänä.

2 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Siisti kukkapenkki ja sopivan harvassa istutukset, itsellä aina liian tiheät kasvustot!

paleredrose kirjoitti...

Kivalle näyttää. Hyvin olet jättänyt kasvuvaraa ettei tarvitse heti olla jakamassa. Syyskesä on ihan parasta kukkapenkin perustamisaikaa ja keväällä kukkapenkki odottaa valmiina kesää. :-) Ihanan värinen maksaruoho. ~Katja