torstai 29. marraskuuta 2012

Kesä kuutena kukkana







Huh, olipas muuten urakka kahlata kaikki kesän kukkakuvat läpi! Enkä ihan kaikkia edes kahlannut, ovatten he jokainen melko alkukesän satoa. Eikä edes välttämättä valokuvauksellisesti mitään kaikkein parhaita, mutta näistä nyt tuli jotenkin kesäinen mieli. (Huomasin että mun eniten käyttämässäni objektiivissa on ihan varmasti joku vika, sillä muilla objektiiveillä tulee kuviin parempi kontrasti ja ne on jotenkin terävämpiä. Eikä tuossa kameran rungossakaan ole kyllä kehumista, pääsin näkemään uudemmalla versiolla otettuja pimeitä sisäkuvia, ja ne kyllä on paljon valovoimaisempia.. yääh.. Tahtoo uuden kameran......) Osa näistä kuvista on lultavasti jo aiemminkin nähty tässä blogissa, mutta ei se mitään, kuitenkin olen hurjan tyytyväinen että sain kasaan kuusi tunnistettavaa kukkakuvaa! Ja huomasin että olihan meillä sittenkin kesä, ainakin alkukesällä.

Yrittäkää kuvitella mukaan kesän lämpö ja tuoksut, aaaaah!

Kuvissa siis: kaunokainen, narsissi (lajikkeesta ei tietoa - ehdotuksia?), voikukkapelto, tulppaani Finola, kerrotukukkainen lumikello, juhannusruusu.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kuurankukkia




Tykkään, tykkään, tykkään, T Y K K Ä Ä N ! !

lauantai 20. lokakuuta 2012

Pikkujättiläinen




Puutarhassa ei tapahdu enää juuri mitään, vaikka kyllä pitäisi - plääh.. Kukkasipulit olen melkein kaikki tökkinyt maahan. Valkosipulitkin pitäisi ennen pakkasia.. Melkein kaikki loput taimet olen kaivanut purkkeineen multaan talvehtimaan. Melkein kaikki, valehtelenkohan hirveesti jos sanon että seitsemän purkkia on vielä paikkaa vailla..

Enivei, saatiin satoa! Pikkuinen Konsta -kääpiöomenapuunpoikanen päätti tehdä yllätyshedelmän. Yhden mutta ison. Omenan olemassaolon huomasi parhaiten siitä että jättihedelmä taivutti koko pikkupuun vinoon. Painoa pikkujättiläisellä oli 345 g, ja harmi kun mun omppupuukirjat on hukassa niin en voi tarkistaa a) näyttääkö omppu ensinkään Konstalta ja b) kuuluuko niiden oikeesti olla noin isoja. Ompusta riitti hyvinkin maistiaiset koko perheelle, ihan oli hyvää, ehkä olisi saanut hieman vielä jälkikypsyä.

Kuvissa myös Lepaan Liereän lähes koko sato, ne saa vielä kypsyä muutaman viikon, ovat melko kirpsakoita vielä.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Auringonpaistetta


Tuo oikea aurinko ei ole paljon paisteellaan hellinyt, mutta onneksi on näitä muita aurinkoja, joita silloin tällöin tupsahtelee ilahduttamaan pilvistäkin päivää. Auringonpaisteawardin sain Rikkaruohoelämää -blogista, suurkiitos betweenland! Oli todella mieltäpiristävä yllätys!

"Tämän tunnustuksen saaneen täytyy vastata seitsemään kysymykseen ja jakaa tunnustusta muille blogeille sekä tiedottaa valituille heidän valinnastaan."

Lempinumero: 7 ja 26 (ne lottovoittonumerot käy myös :o)
Alkoholiton suosikkijuoma: kylmä rasvaton luomumaito
Lempieläin: kissa?
Facebook vai Twitter: fb
Intohimoni: puutarha
Suosikkiviikonpäivä: maanantai
Suosikkikukka: mahdoton kysymys, niitä on niiiin paljon, ehkei kuitenkaan ruusu

Nyt taidan olla niin laiska etten nimeä erikseen ketään, vaan lähetän auringonpaistetta eteenpäin ihan jokaiselle teille ja ihan jokaiseen blogiin. Olkaapa hyvät!

torstai 27. syyskuuta 2012

Viimeinkin



Kesän viimeiset kukkijat, uusi tuttavuus tähkäverbena (ei mitään havaintoa minkälainen hän mahtaa olla, monivuotinen kuitenkin, ostin paikallisesta kun siellä on aina välillä sellaisia harvinaisuuksia joita en ole ennen tavannut) sekä vanha tuttu viherhattu, joka vihdoin viimein on aukaissut ensimmäiset nuppunsa. Ihan vihoviimeinen kukkija taitaa olla syyshortensia, joka on nyt vasta nupulla, eikä tietoa ehtiikö kukkia tänä syksynä ensinkään. Syytän kesää tästä myöhäisyydestä, aikaisempina vuosina ovat kukkineet ihan oikeaan aikaan, mutta eipä nyt kun oli tämä kesätön kesä.


Olen myös saanut vähän kasvitettua uutta kukkapenkkiä. Siihen muutti koristeomenapuu kanatarhasta, ja kaveriksi se sai Pekka-omenan, pari syreeniä, sen nupullisen syyshortensian, purppuraheisiangervon, atsalean, oranssin pensashanhikin ja muutaman perennan jotka olivat paikkaa vailla. Aarteenkaivamistakin harrastin jo hivenen, ensi kevään ja kesän värit näyttää ihanilta, vähän totutusta poikkeavilta. Sipuleita jäi vielä pussukoihin, täytyy tehdä loppulaskenta ja kirjata lajikkeet ylös kunhan saan loputkin maahan. Uusi kukkapenkki oli pakko tehdä pelkästään jo noiden kukkasipulien takia, mihin muuallekaan olisin niitä kaivellut??


Mutta yllätys: Eipä ne taimet vielä tähän lopu, pari hyötypensasta on edelleen paikkaa vailla, samoin ne päärynät (hyi mua....), ymymym. Ja tänään sain puhelun Mieheltä agrimarketista, oli kuulemma kaikki puut ja pensaat puoleen hintaan. Pitihän sieltä sitten tilata parit puut.. Joten nyt pari sateetonta ja sopivan lämmintä syyspäivää, kiitos!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tyhmä kesä



Miten nyt onkin ollut niin hankala alkaa pihatöihin. Koko kesä meni ohi ihan viuh vaan, eikä juuri mitään tullut tehtyä. Ei ollut joko aikaa, terveyttä, huvitusta, rahaa, keliä tai mitä milloinkin, ja hommat jäi ihan tekemättä. Nyt pitäisi vielä puristaa se yksi reilun kahdenkymmenen neliön kukkapenkki siihen pisteeseen, että kasvit voisivat muuttaa siihen asumaan. Taimia vielä riittää, ja joku vielä hommasi taas muutaman kukkasipulinkin..

Hyötykasvipuolellakin oli ihan plääh-kesä, juuri mitään syötävää ei omasta maasta saatu. No mansikoita tietty.. Valkosipulia sentään tuli runsaasti (kiitti muuten ohjeista!), se johtuikin siitä että ne laitettiin maahan jo viime syksynä. Tänä syksynä pitäisi jaksaa tökkiä niitä taas maahan lisää.. Omenoista päästiin maistelemaan Pirjaa, talvilajikkeet (2) on vielä puissa. Muutama oma luumukin tulee maistiaisiksi, näitä punaluumuja sekä Sinikkaa. Jeee! Että jotain sentään..

perjantai 14. syyskuuta 2012

♥ ♥ ♥


Mikä väriyhdistelmä! Taustalla oleva auto(!) on just oikeen värinen tähän. Ihan kuin kuvaa olisi jotenkin käsitelty, laitettu pehmeä valo -efekti tai joku, mutta ei, ihan on suoraan kamerasta kuten kaikki muutkin kuvani. Tästäpä tulikin mieleeni: näin jossain puutarhalehden jutussa kuvia pronssinsävyisestä puutarhasta, nämä värit sopisikin just sinne. Pronssisia heiniä, punertavalehtisiä pensaita, puuterisen roosia ja kermanvärisiä kukkia, mausteeksi ruostuneita metallihässäköitä.. hmmm..


Nämä ihan perustavispunahatut on niiiin kuvauksellisia! Tämä kukkanen yritti juosta tuulessa, siksi sillä väpättää nuo pari terälehteä. Melko tyytyväinen olen tähänkin taustaan, ihan melkein vaikka postikortiksi kävisi.. hmmm..