perjantai 24. huhtikuuta 2009

Helppoa perunanviljelyä


Viime aikoina olen lueskellut hyötykasvikirjoja. Siitä onkin aikaa kun meillä on viimeksi "viljelty" jotain muuta kuin herneitä, tomaatteja tai kurkkuja, perunoita ei koskaan. Hyvä hyötytarha -kirjasta löytyikin oivat ohjeet perunanviljelyyn:

"Perunaa voi viljellä myös lyhyeksi leikatulla nurmikolla. Maata ei käännetä eikä lannoiteta, vaan siihen kaivetaan perunanmentävät kolot. Idätetyt perunat pannaan koloihin ja ne peitetään 2-3 cm:n multa- tai hiekkakerroksella. Koko alue katetaan 10-15 cm:n paksuisella kerroksella niitettyä heinää tai ruohosilppua. Kun heinä on viikon päästä laskeutunut ja kuivunut kasaan, koloperunat tarvitsevat toisen samanlaisen erän tuoretta ruohoa tai muuta kateainesta. Monivuotisten kasvien juuret maatuvat koloperunamaalla itsestään."

Tai vieläkin helpompaa:

"Lyhyeksi leikatulla nurmikolla voi kokeilla perunanviljelyä käyttäen katteena heinän lisäksi sanomalehtiä. Idätetyt perunat asetellaan peräkkäin riviin 20-30 cm:n välein; niille ei tarvitse tehdä koloja. Paksuja sanomalehtiä pannaan rivien kummallekin puolelle niin, että perunat juuri ja juuri jäävät näkyviin. Niiden päälle tuodaan 30 cm:n kerros tuoretta pitkää heinää, jossa voi olla mukana myös olkea. Perunamaa kastellaan läpikotaisin. Perunoilta menee hieman enemmän aikaa paksun katteen puhkaisemiseen, mutta sato valmistuu samassa ajassa kuin tavanomaisessa viljelyssä. Sadonkorjuun aikaan kate on jo niin lahonnutta, että perunan nostamisessa päästään hyvään alkuun vetämällä varsisto juurineen ylös. Suurin osa sadosta on mullassa puhtaana aivan maan pinnalla. Syvään kasvavilla lajikkeilla osa mukuloista saattaa olla maan alla. Ne on helppo harata kuokalla esiin."

Joten nyt vaan pottua viljelemään. Pari kysymystä tulee kylläkin mieleen..

Onkohan turvallista käyttää sanomalehtiä maassa ruuan vieressä. Eikös niissä väriaineissa ole raskasmetalleja tai jotain. Ainakin Savon Sanomat on nykyään kauhean kirjava, väriä on niin paljon että harkitsin pitkään teenkö siitä edes taimipurkkeja. Tein kuitenkin.

Hävittääköhän tuollainen viljelytapa myös juolavehnän.. Voisihan kuvitella että jos leikkaa tuolta meidän pellosta "nurmikon" eli juolavehnät lyhyeksi ja laittaa päälle paksun katteen juolat vähitellen häviäisi kokonaan. No, ainakin vähentyisivät. Kirjassa kylläkin sanotaan että peruna ei pysty kilpailemaan juolavehnän kanssa, mutta joku toinen taas väittää että juolan saisi vähenemään viljelemällä juuri perunaa.. Ottaa näistä nyt selvää. Ei kait auta kuin kokeilla.

Siikliä ei saa siemenperunana näköjään mistään. Sen sijaan kaupassa on Siikliä kilon pusseissa.. Mutta siemenperunathan pitää olla tarkastettuja. Ehkä jätänkin Siiklit kauppaan, tai sitten keitän ja syön ne.

2 kommenttia:

Irina K. kirjoitti...

Kiitos näistä! Jos vain saan mieheni vielä innostumaan, niin tällä tavalla voisimme laittaa perunaakin maahan :)

Jossu kirjoitti...

Hmm, mielenkiintoista olisi tehdä kaikkea viljelykokeiluja ja ihana olisi saada omakasvattamia perunoita.