tiistai 27. huhtikuuta 2010

Aurinkoinen kevätpäivä ihan pihalla


Eilinen oikein keväisen keväinen päivä sulatti loputkin viikonloppuna sataneet uudet lumet. Talven lumia on vielä paikoin jäljellä, lähinnä pelloilla varjoisimmissa nurkissa ja rakennusten pohjoisseinustoilla. Päivä kului pihaa kiertäessä, kaikkia pieniä taimivauvoja bongaillessa, pihapöydällä istuskellessa, haaveillessa.. Melkein mitään ei tullut tehtyä, tuuli esti taas isommat haravointioperaatiot. Mutta kunhan syksyn lehdet kuivaa kunnolla niin sitten saakin tulla tuuli auttamaan pihan siivouksessa.

Kovin on meillä vielä ruskeaa ja harmaata. Vihreää puskee ihan pienenpienesti. Kukaan ei vielä kuki. Pisimmällä on muutama skilla, miten niitä tuntuikin viime keväänä olevan paljon enemmän..? Sinivuokotkin ojentelevat karvaisia nuppujaan. Ihanaa, kohta päästään nauttimaan sinisistä sulostuttajista!


Olen vähän suunnitellut reissua Ouluun Kesäpiha -messuille, kun tänä keväänä ei Kuopiossa puutarhamessuja järjestetä. Saapa nähdä malttaako sitä enää irrottautua omalta pihalta kun toukokuun puoliväli lähestyy.. Tai ehkä silloin onkin hyvä hetki pitää taukoa taimien hoivailusta ja kävästä kattelemassa messutarjontaa. Aina sieltä kuitenkin jää jotain käteen.

Ei kommentteja: