perjantai 25. toukokuuta 2012

Viinitarhan asukkaita


Sain tässä viikolla puhelun viiniköynnöskauppiaalta. Ehdin jo luulla että koko homma on unohdettu eikä meille viinitarhaa tulekaan, mutta toisinpa kävi. Tänään saapui viinitarhan ensimmäiset asukkaat. Kahdeksan köynnöstä hyvässä kasvussa, ja 22 hauskaa vahapäistä kepakkoa, joilla on toisessa päässä juuret.


Ensialkuun istutin kepakot isoihin ruukkuihin melko mustaan multaan ja sekaan laitoin vähän hiekkaa. Ihan tarpeeksi syvään en niitä saanut, varttamiskohdan kuuluu jäädä 3 cm maanpinnan yläpuolelle, muttei mistään niin isoja ruukkuja löydy. Ovat nyt sitten liiaksi näkyvillä nuo varret, mutta tarkoitus olisi saada kepit tökättyä ihan maahan asti kunhan nyt ensin vähän alkavat kasvunmerkkejä näyttämään. Ja kunhan päätetään mihin kohtaan se viinitarha lopulta tulee.

Kesken viininruukutuksen alkoi myrskytä ja sataa, just sain vietyä ruukut kasvihuoneeseen ennen kuin pahemmin kastuin. Kasvihuoneessa ei tosin vieläkään ole kattoa, mutta laitoin viineille peiton päälle, jospa se pysyisi paikallaan tuulesta huolimatta.

Viikonloppuna pitäisi hakea omppupuut ja muut, mutta kas, heppakärry jolla reissu on tarkoitus tehdä on puolillaan roskaa, ja rahat on kokonaan loppu..

2 kommenttia:

PilviPulla kirjoitti...

Wautsiwau, pitääkin hetipian näyttää juttusi tuolle paremmalle puoliskolle! Jos vaikka innostuisikin viinien kautta puutarhastelusta :) Mikä onkaan viinitarhasi missio, tulevatko ne kasvihuoneeseen vai ihan taivasalle? Mitä lajeja? Mitämitämitä? Ja mulle kanssa! :D

PilviPulla kirjoitti...

Niin ja vielä, että mistä tilasit noita vahakeppejäsi ja taimiasi, olivatkos tyyriitä ja huonot ja hyvät puolet siihen verrattuna, että kipaisisin heti huomenna hakemaan puutarhalta?