maanantai 18. toukokuuta 2009

Aamuaurinkopenkki


Kasvot itään päin, selän takana suojana syreeniryteikkö. Iiso hopeapaju alkaa varjostamaan heti puolenpäivän jälkeen. Toisella reunalla on iso koivuvanhus, joka huolehtii ettei ilta-aurinkokaan juuri pääse paistamaan tähän porukkaan.

Tällä hetkellä penkissä kukkii skillat, narsissit, valko- ja sinivuokot. Lisäksi maasta puskee ainakin päivänliljaa, jättipoimulehteä, kurjenpolvia (kuten joka paikasta, pellot mukaanlukien..) sekä hopeapajun vasemmalla puolen unikkorykelmä. Nämä kaikki (paitsi vuokot) olivat täällä valmiina! Lisäksi tökkäsin purkissa maahankaivettuna talvehtineen tarhaimikän tähän penkkiin. Myös entiseltä pihalta tuodut rönsyansikan ja kevätkaihonkukan hännät sijoitin tänne. Niistä saa sitten ottaa lisäysmateriaalia kunhan leviävät. Ainakin kaihonkukka on hengissä, kukkii pienenpienenpienin yllättävän violetein kukin.


Syreenien alla kasvaa muutama skilla (oi levitkää!), jokunen krookus sekä koiranputkia, nokkosta, vattua ja juolavehnää.. Näitä ei-niin-toivottuja asukkeja olen yrittänyt kaivaa pois myös varsinaisten kukkasten seasta.


Mutta kaivamista riittää jatkossakin: ajattelin "hieman" suurentaa penkkiä. Tämänhetkisissä suunnitelmissa jopa pihatielle asti. Olenkin jättänyt lehdet siitä kohtaa haravoimatta, kuten aina kukkapenkeistä. Toiseen reunaan rajaksi tein sitä surullisenkuuluisaa perunapenkkiä (josta ei taida tulla yhtään mitään..), ja toiseen reunaan lapset on kaivaneet pätkän ojaa kun kysyivät että mihin saa kaivaa kuopan. Alakuvan etualalla näkyvään hiekkaplänttiin tulee portinpylväs, kaikki muu onkin vielä auki. Pensaita, havuja, kaariportteja, köynnöksiä, perennoja, penkkejä, polkuja, kaikkea. Ideoita?


Lumipyryn "toivomuksesta" jätin kaikki romut paikoilleen kun otin kuvia. Eli kyllä, kyllä näitä epämääräisiä läjiä ainakin meidän pihalla riittää.. Kahdet tikapuutkin makaa maassa..?

Ei kommentteja: