lauantai 30. toukokuuta 2009

Raksa venyy ja venyy..


Kasvihuone on pystytetty. Valmis muuten, paitsi oven kulkua täytyy vielä laittaa ohjaamaan sellainen kisko. Kaksi popniittiä puuttuu, kuulemma. Ei ole paljosta kiinni.. Nooh, toisaalta puuttuuhan siitä vielä pohjatkin kokonaan. Tarvikkeet on valmiina, tarvitsen vain apurin jonka kanssa hiiopataan mökki hetkeksi sivuun, laitetaan alle (määrämittaan leikattu - sen tein jo!) palanen suodatinkangasta, kankaan päälle harkot riviin ja niihin liimalla tai pulteilla tai jotenkin sokkelilistat kiinni, ja valmista tuli. Lattiaa varten olen kantanut paikanpäälle rosterikaukaloita, niissä on kätevä pitää kasvusäkkejä. Just mahtuu kaksi säkkiä/kaukalo, ja ylimääräinen kasteluvesi ei valu pitkin lattioita vaan pysyy kaukalossa. Loppu lattiatila peitetään tiilillä, joita niitäkin olen jo muutaman kuljettanut paikalle.

Taimet pääsivät jo tutustumaan tulevaan kotiinsa. Nyt pitäisi vaan istuttaa ne jo säkkeihin ja ämpäreihin, niin pääsisi kasvu kunnolla vauhtiin..

Toinen ei-ihan-pieni juttu joka vielä on tehtävä, on kasteluveden roudaaminen kasvihuoneeseen. Meillä ei ole ulkona yhtään vesipistettä, ja alkaa käydä kunnon päälle kantaa kannulla vettä sisältä.. Kuution pönttö odottelee autotallin nurkalla. Täytyykin vissiin tälle illalle ajaa Pikku-Vantilla vielä yksi rundi, niin saadaan vesihommat edes alkuun.

Kaunista voikukkapeltoa meillä, eikös? Sitä on melkein kahdeksan hehtaaria..

3 kommenttia:

-T kirjoitti...

Kasvihuone olisi kyllä ihanaa saada! Sinne tomaattini laittaisin kasvamaan ja kenties tuolin ja pöydänkin sinne laittaisin ja toisinaan itsekin siellä istuskelisin :)

Tilu kirjoitti...

Juu, tuolilla on hyvä seurata tomaattien pullistumista ja punastumista. Vaan viime vuonna minun pienessä ansarissa tomatit rehottivat niin, ettei kunnolla sisään mahtunut edes kastelemaan, istuskelusta puhumattakaan.
Runsasta satoa!

Puutarhamarsu kirjoitti...

Vedenkanto ei ole minunkaan suosikkihommiani, mutta pakkohan sitä on tehdä. Meillä on kyllä 25-metrinen vesiletku, joka kiinnitetään vessan hanaan, mutta sen kanssa sählääminen on ikävää.

Mitäs muuta pellolle tulee kuin voikukkaa?